maanantai 25. maaliskuuta 2013

Susie tyyliin ja peittarin uusin lisäosa


Tarvitsin uusia vaatteita itselleni töihin, entiset kun ovat jo... tosiaan entisiä. Tarvittiin siis jotakin jossa on mukava olla, ei estä liikaa liikkumista, joissa pystyy tarvittaessa vaikka istumaan lattialla ilman että selkä näkyy ja ulkonäöllisestikin pitäisi olla sellaista että ilkiää asiakkaiden edessä olla..

Kokeiluun lähti siis Susie- kaava ja ensimmäisen koeompelutekeleen testauksen jälkeen lähti kangas samantien leikkurin alle. Tällaisella pitkäselkäisellä ruipelolla, jolla on ihan vääränmalliset muodot, susie- kaava oli kolmenelosenakin ihan hirveä teltta. Muokkailin sitten entistä hyväksi todettua vaarinpaitatunikakaavaa ja syntyi tällaisia Wanna be Susie -tunikoita, joista tuli ihan tarkoitustaan palvelevia tekeleitä.
Taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus että nämä minun blogin kuvat valmiista vaatteesta otetaan hirveällä kiireellä sutaisten ilman sen kummempia kuositteluja, sitten kun kuvat saadaan siirrettyä koneelle, huomataan että edes puolet kuvista ei ole edustavia mutta uusintakuvausta ei viitsi enää ottaa käytetyistä vaatteista. Näillä siis mennään taas ;)






Ihan samanlaiset vaatteet on tylsiä, joten kehiin otettiin erilaisia pitsejä.. Eikä yksikään vaate ole samanlainen vaikka kaava onkin sama.


Ja tälläistä nauhaa jota syntyy uusimmalla virityksellä tuohon peitetikkikoneeseen:


Tällä kääntäjällä siis olen tehnyt kanttaukset noihin tunikoiden päänteihin, sekä mustan tunikan rinnan alle tulevan kiristysnauhan. 


Viritys on tehty samaan tyyliin kuin minulla oleva leveän resorin kääntäjä, mutta tämä kääntäjä kääntää resorin nelinkerroin, jolloin lopputulos on 8mm ja tästä kapeudesta johtuen käytän vain yhtä peitetikin neulaa jolla saa kuitenkin sopivan joustavan lopputuloksen johon ompelukoneen yhdellä neulalla ei pysty. Tähän kääntäjään käytän resorina samaa kangasta kuin itse vaatekin on (eli esim. singletrikoo), ilman mitään tukikankaita. Lopputuloksena on siisti, aikuisten vaatteisiin paremmin sopiva siro kanttaus. Tästä tuli heti ensihetkestä juuri sellainen "miten pärjäsinkään ilman tällaista" -tyyppinen apuväline!! Rakkautta ihan ensi kokeilulla siis ;D



6 kommenttia:

  1. Kauniisti istuvia tunikoita olet ommellut. Ihania yksityiskohtia, nuo pitsit erityisesti viehättävät. Tuo kääntäjä- homma kiinnostaa, mutta vielä niin hebreaa koko homma, kun en sellaista omista (vielä:-)). Myydäänkö niitä siis erilaisia, siis tarkoitan kuinka leveän kantista haluaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kyllä niitä on myynnissä eri leveyksiä, sitten on sellaisia jotka kääntävät nelinkerroin, tai kolminkerroin. Tämä kapea joka minulla on, on Janomen alkuperäinen (älyttömän kallis) kääntäjä, mutta näitä samanlaisia on myös edullisina Ebay -versioina, mutta piti käyttää tuota joka tuli ostettua silloiseen Janomeen.
      Sittenhän on sellaisia jotka kääntävät tuollaista nauhaa, eli reunat kääntyvät keskelle ja neulalangat kulkevat keskeltä, sellaisia kuin esim. farkkujen vyönlenkit ovat. Onhan näitä vaikka ja minkä laisia..

      Poista
  2. Onpa nätit tunikat!!! Ja ne värit! Kääntäjä näyttä melko kivalle myös, välineurheilua, hehhhh;)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania!! (ja myönnetään, eniten toivoisin tuota olematonta vatsanseutua mullekin tämän pelastusrenkaan tilalle)

    uo kääntäjä näyttää tosi näppärälle, vieläköhän se pitää itsekin perehtyä noihin kääntäjiin.. nyt kun mennään vielä ilman ainuttakaan...

    VastaaPoista
  4. Hienoja vaatteita! Ihan omat sormetkin syyhyää kankaisiin ja koneeseen käsiksi käymään. Mulle kotiutui n. viikko sitten Bernette 009 ja yhen paidan olen "vapaa-ajallani" ommellut... melkein, eli pääntien kantti puuttuu ja siihen haluaisin kokeilla kantinkääntäjää. Multa vaan puttuu tuo Janomen kääntäjän "Bernina-adapteri". Laittelinkin vastausta jo johonkin vanhaan kääntäjäkeskusteluun kysyäkseni Janomen eBay kääntäjälle sitä kiinnityssysteemiä. Oma "vapaa-aika" on sen verta rajallista (niinkun varmaan aika monella muullakin), ettei aivot enää pikkutunneilla moiseen väänny, joten jotain vinkkiä kaipaisin siihen minkälainen viritys kannattaa tehdä/mitä kannattaa huomioida.

    VastaaPoista
  5. ...Lisäys vielä kääntäjäkysymykseen... eli esim. kuinka kaukana kääntäjän tarttee olla paininjalasta eli mihin nuo kiinnityslevyn reiät pitäis tehdä, jtta kääntäjä asettuisi oikeeseen kohtaan... vai onko toi levy tehty ensin ja sitten jotenkin kontakti- tms. liimalla kiinnitetty kääntäjään, jollon sen voi passata kohtuu helposti kohdilleen??

    VastaaPoista