torstai 28. toukokuuta 2009

Sisätäyttövaippa


Tässä omalla kaavalla tehty sisätäyttövaippa. Sisä- ja ulkokangas ovat puuvillavelouria. Koko on veikkauksella M-koosta ylöspäin, meidän n. 6-7 kiloiselle vielä pikkuisen reilu,mutta koon pitäisi sitten riittää aika pitkään, sillä vaippa on periaatteiltaan samankokoinen kuin monet yhdenkoon vaipat. Haaraosa on aika leveä, suunnitteilla kun on tehdä tällä kaavalla yövaippoja.

Nepeistä löytyy säätövaraa hyvinkin pitkälle:

Sisäosa on sinivioletti, kuva vääristää pikkuisen liian siniseksi sävyn:
Ps: Tämä vaippa on myynnissä, sillä meillä ei ole kuivausrumpua ja velour ei jaksa pysyä yhtä suloisen pehmoisena kun on narukuivatuksessa. Velouria kun sattui olemaan niin paljon, niin kokeilin kaavaa tälle kankaalle ja totesin kaavan hyvin toimivaksi. Työnjälki on hyvin siistiä kun tiesin jo tehdessäni laittavani vaipan myyntiin. Lisätietoja vaipasta saa mieluusti kysellä ;)

torstai 21. toukokuuta 2009

PikkuPoikaimu & taittoimuntekele

Aiemmin olen kirjoittanut noista pienistä imuista joita laitan vain eteen lisäimuksi. Tässä nyt kuvaa noista imuista, meillä ne tunnetaan nimellä pikkuPoikaimu:

Materiaali on bambuhamppufleece.

Pituutta noilla imuilla on 18 cm joten ne ylettävät aavistuksen yli tiimaimun keskikohdan, eli peittää alueen johon meillä kaikki pissa vaipassa imeytyy. Tätä taaempana imut ovat aina rutikuivia. Nyt ei tule turhaa täytettä taakse.

Sitten tämä toinen imu jonka kanssa sai lyödä päätä seinään. Lupasin että ompelen pikaisesti yhden taittoimun, mutta kun säädin saumuria niin ompelujälki oli kauheaa.

Tässä koneen tekemää jälkeä:

Tunnin kokeilin eri säätöjä ja pujotin langatkin uudestaan koneeseen. Sitten löysin säädön joka oli edes sinnepäin ja aloin ommella. Kun olin ommellut pienen matkan, huomasin että saumurointijälki lainehtii reunassa ja jättää löysäiä silmukoita silloin tällöin. Ajattelin etten nyt voi enää purkaa ja ompelin imun ympäriinsä. Kun olin saanut imun saumuroitua kiinnitin huomiota siihen että yksi saumurilanka löpötti koneen edessä hassusti. Seurasin sitten tämän langan kulkua ja tajusin että se oli hypännyt pois ensimmäisestä ohjauslenkistä....

Kyllä pisteli vihaksi kun juuri olin saumuroinut tuon imun valmiiksi eikä hermot enää kestäneet niin pitkää saumuroinnin purkamista joten imu jäisi käyttämättä jos se pitäisi purkaa. Olkoot nyt sitten. Kyllähän tuo sauma pitää, on vaan niin pirun ruma (olen edelleen luonteeltani perfektionisti..). Tässä nyt kuitenkin vielä kuva tuosta imusta:

keskellä on turkoosi nauhanpätkä merkiksi keskikohdasta. Minulla on tällainen Myllymuksut- imu ja siihen kaipaisin merkkiä keskikohtaan, kun laitan hahtuvaimun imun väliin ja jos se ei kiireessä satu ihan keskelle koko imupötkö löpöttää. Näitä imuja käytän siis autoiluvaipan sisällä, muualla ei taittoimuja meillä olekaan.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Ohje hahtuvaimulle



En taaskaan löydä mistään ohjetta hahtuvaimuihin joita olen tehnyt, joten parasta laittaa ohje tänne muistiin. Täältä sitä on vaikeampi hävittää, ellei hävitä koko konetta...


  • Pirtin kehräämön hahtuva, kaksisäikeinen
  • 4,5mm puikot
  • Neuletyyppi: AinaOikein-neulos
  • 20 silmukkaa
  • pituus n.32cm, leveys n. 14 cm

Imu muotoutuu hyvin äkkiä käytössä tiiman muotoon.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Uutta villahousulankaa

Olen jo kauan suunnitellut kokeilevani värjäystä noilla kool-aid mehuväreillä joista on juttua vähintään joka toisessa käsityöaiheisessa blogissa. Sainkin hommattua lankaa ja noita värijauheitakin jo kuukausi sitten ja aloin odottamaan hetkeä jolloin ennättäisin projektin toteuttamaan. Tämä hetki koitti sitten eilen illalla kun ilmoitin muulle pesueelle että nyt äiti värjää lankoja. Siis äiti VÄRJÄÄ, se ei ollut ehdotus vaan toteamus. Joskus tuntuu että äidin oma aika tulee sitten eläkkeellä, kun lapsenlapsetkin ovat jo isoja. Joten nyt päätin että haluan nuo langat värjätä ja TÄNÄÄN.


Siispä asiaan, tästä lähdettiin:



Halusin jäljitellä liukuvärjäystä joten ensin testasin värien sointumista toisiinsa. Kun kokeilin kuinka kauniisti värisävyt sekoittuvat toisiinsa, totesin että tuo oranssi väri saa jäädä tästä värjäyserästä, se ei sekoittunut nätisti noihin toisiin väreihin.


Seuraavaksi vyyhdimme tytön kanssa langan tasaisemmin värjäytyvään muotoon ja laitoimme langan haaleaan veteen kostumaan. Seuraavaksi sekoittelimme mieluisen värisävyn ja kun olin kuullut että helpompaa on lisätä kuin ottaa pois, laitoimme väriä kattilaan aluksi varovasti. Lopulta kuitenkin käytimme tähän 100 g:aan lankaa yhden pussin Berry blue:ta ja 1½ pussia Lemon lime:ä.


Jostakin oli tarttunut mukaan sellainen muistikuva ohjeesta, että ihon kansa kosketuksiin tulevaa lankaa värjätessä vettä ei saa päästää kiehumaan, sillä se avaa villan kuidut eivätkä ne enää sulkeudu ja lanka menettää pehmoisuuttansa ja voi muuttua kutittavaksi ja minulle on hyvin tärkeätä että lanka tuntuu pehmoiselta kun puhutaan villavaippahousuista. Toinen ohje oli myös, että villa pitäisi lämmittää hyvin hitaasti, eli korkeintaan 20-30 asteen lämpötilanmuutos/5 minuuttia. Ja tässä ilmeisesti samat syyt taustalla, en varmaksi muista, mutta parempi olla varovainen kuin katua.. Joten aikaa tuohon värjäykseen sai kulumaan mukavasti mutta oli mukavaa vain kun sai tehtyä jotakin ihan rauhassa.


Liukuvärjäyksen toteutin siten, että laitoin langanpäädyt eri kattiloihin ja keskiosan jätin aluksi värjäämättä:

Kun päädyt olivat ennättäneet imeä väriä jonkun aikaa, kastelin keskiosaa vuoronperään kummassakin kattilassa kunnes väri oli mieluinen.

Seuraavaksi yhdistin langat samaan kattilaan, kun kaikki väri oli imeytynyt lankaan ja vesi oli kirkasta:

Koska tässä vaiheessa vesi ei vielä ollut tarpeeksi kuumaa, annoin lankojen muhia kattilassa, kunnes vesi oli kiehumispisteessä. Silloin otin kattilan pois liedeltä ja annoin veden jäähtyä omia aikojaan haaleaksi. Seuraavaksi huuhtelin langat hyvin haaleassa vedessä, eikä langasta lähtenyt yhtään väriä, joten oletan että väri kestää käsinpesun. Tämän jälkeen kuivasin langan vaakataossa kuivaksi.

Lopuksi kuvia langan lopullisesta värisävystä. Ensiksi lankojen päiden värisävyt vierekkäin:

Sekä värin vaihtumiskohta:

Lopuksi koko lankavyyhti:

Seuraava projekti olisikin sitten langan neulominen villavaippahousuiksi.