perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pikapäivitys valmistuneista

 Eipä ole koneiden edessä tarvinnut juurikaan aikaansa kuluttaa, sen verran ahkerasti on lapset sairastelleet.. vaikka onhan se tietysti ihan odotettavissa kun töihin palaa ja sitäkautta lapset hoitoon, niin alkaa se vastustuskyvyn hankkiminen aika tehokkaasti..

Jotain on kuitenkin ollut pakko tehdä että arki pyörii eikä sen pesukoneen tarvitse ihan niin usein.

Itselle valmistui lyhythihainen, jota näin kylmemmillä ilmoilla voi pitää tällätavalla pitkähihaisen kanssa, kesällä sitten ihan pelkiltään. Taskutkin ilmestyivät eteen, taskuja kun olen kovasti töissä ollessa vaatteisiin kaivannut.


Taidankin erottaa lastenvaatteet ihan omaan postaukseensa, mutta yhden vinkin vielä laitan sellaisille jos löytyy vielä joku joka ei ole ennen tällaistä keksinyt koettaa..


Eli ratkaisua ongelmaan, jolloin juuri sopivan väriset langat on jo kiinni siellä ompelukoneessa ja saumurissa, tai sitten sitä juuri oikeaa sävyä ei ole kuin se yksi rulla.. Kuvassa on nyt kaikki eri sarjan rullia, mutta yhtähyvin voisivat olla vaikka puolia jokainen, tai alalankana iso rulla ja neulalangat puolista.....

Eli ainakin minun Bernina Auroran puolat sopivat noihin Berninan peitetikkikoneen tappeihin sopivan naftisti pysyäkseen hyvin kiinni, joten ompelukoneella voi puolata haluttua väriä tarvittavaan määrään puolia ja eikun ompelemaan. Itse ainakin yllätin itseni vähän ahtaasta ajattelutavasta, sillä vaikka puola näyttää pieneltä, neulalankana sitä ei kulu kovin paljoa ja yhdellä puolallisella ompelee vaikka kuinka ja monta puseroa!