Tänään ei paistanut aurinko meille :(

Pyydän jo aluksi anteeksi tunnetilaa joka tekstistä kuultaa läpi, jonnekin on nyt vaan purkauduttava..


Tänään koitti sitten se päivä jota olen odottanut pelon sekaisin tuntein. Olen odottanut tätä päivää, yrittänyt varautua pahimpaan mutta kuitenkin samalla olen salaa toivonut että päätös olisi toisenlainen. Nyt ei kuitenkaan näin voi käydä ja syy on seuraava: meillä tässä kunnassa osataan päättää asioista fiksusti.

Meillä on tässä kunnassa päivähoito räjähtämispisteessä. Hoitopaikkoja ei ole antaa, vaikka alle kolmevuotiaalle se lain mukaan olisi osoitettava. Tästä syystä jouduin lykkäämään jo kerran töihin lähtöä, joka olisi ollut heti hiihtoloman jälkeen, koska meidän yksivuotiaalle ei ollut osoittaa hoitopaikkaa. Halusin odottaa päätöstä, joka kunnassa oli käsittelyssä ja se koski kuntalisän maksamista.
Itse olen nyt joutunut juoksemaan aikaa vastaan: päätös piti tulla jo kuukautta aiemmin, mutta aavistin että päätös voi venyä ja siksi osasin varautua siihen. Sain sovittua työpaikallani että voin ilmoittaa hoitovapaan mahdollisesta jatkamisesta kuukautta ennen kuin aloitan työt normaalin 2 kk:n sijaan ja laskin että samana päivänä kuin kuntalisän maksamisesta päätetään, on minun viimeistään ilmoitettava töihin olenko tulossa vai jäänkö vielä kotiin. Samoin sain sovittua, että voin anoa hoitovapaata jatkettavaksi vielä toisen kerran, normaalisti hoitovapaata voidaan jatkaa vain kerran. Tämä olisi mahdollistanut minun jäämiseni kotiin jos kuntalisää olisi päätetty maksaa nyt elokuusta ja olisin voinut olla kotona yli vuodenvaihteen.

Ja sitten tämä päätös: Sehän oli myönteinen. Kuntalisää päätettiin maksaa. Mutta mitä kävi sitten? Kun kuntalisän maksamista alettiin valmistella, tuli väliin joku, joka jäädytti koko homman. Kuntalisä asia siirrettiin ensi vuoden puolelle, eli minun ulottumattomilleni. Ongelmia on ilmeisesti maksamisessa. En voi ymmärtää millaisella laskimella päättäjät tämän asian laskivat, sillä lapsille ei ole edelleenkään hoitopaikkoja ja kunta jatkaa edelleen sakkojen maksamista kun ei voi osoittaa päivähoitopaikkaa alle kolmevuotiaille. En jaksa edes laittaa tähän summia paljonko yhden lapsen päivähoitokustannukset ovat, sillä ketään ei tunnu kiinnostavan nämä summat. Ei vaikka summa on moninkertainen verrattuna siihen, että lasta hoidettaisiin kotona, vaikkakin siihen sitten vielä lisättäisiin se pari sataa joka kuntalisästä koituisi. Ketä sellainen kiinnostaisi muka?

Joten, minä olen tänään ilmoittanut että menen töihin kesäkuun ensimmäinen päivä. Hoitopaikkatilanne näyttää toivottomalta. Jos satumme hoitopaikan saamaan, se todennäköisesti on kuntarajojen auettua naapurikunnassa, jonne on meiltä kotoa n. 30-40 kilometriä suuntaansa. Ajaisin siis joka aamu ja ilta viemään lapsen tuonne jonnekin, ajaisin kodin ohi  vastakkaiseen suuntaan töihin, illalla ajaisin taas töistä kodin ohi lasta hakemaan ja takaisin kotiin. Tähän hätään en valitettavasti löydä kuin yhden hyvän puolen asiassa, saisin varmaan hyvää siedätyshoitoa autolla ajokammooni, sillä en aja autolla metriäkään jos ei ole ihan oikeasti pakko. Olen kuulkaas aika hyvä keksimään hurjiakin sotasuunnitelmia jotta voin välttyä autolla ajamiselta, sen ovat jo lähipiirissä huomanneet, osaan olla aika kekseliäs ;) Joten eikun nokka kohti  noita sorateitä.

Uskoisin, että jokainen äiti joka on ollut siinä tilanteessa että joutuu viemään lapsensa päiväksi toisen hoitoon, tietää miten paljon tunteita asia herättää. Sitä toivoisi että hoitopaikka olisi mieluinen lapselle ja että hoitajan kanssa olisi hyvä kasvatuskumppanuus, lapsella olisi kiva päivä ja voisi luottaa siihen, että oma lapsi on maailman parhaimmassa hoidossa. Vaan kun tämä sama ilmiö on siellä toisella puolellakin, lapsia on hoidossa niin paljon kuin niitä suinkin saadaan mahtumaan ja hoitajalla on täysi työ että ennättää päivän aikana antaa jokaiselle lapselle sen välttämättömimmän perushoidon. Mitä pitää tapahtua ennenkuin tilanteeseen herätään?




Tuntuu tosi V*ltä mennä töihin kun on jo valmiiksi ihan rikki. Minulla on tosi ihana työpaikka ja uskomattoman ihana pomo jolla on suuri sydän. Työ on kuitenkin tosi rankaa ja sitä tehdään vain täysillä tai ei ollenkaan. Ennen kuin jäin äitiyslomalle(eli sairaslomalle kun raskaus oli koko ajan mennä kesken), työtahti oli sellainen että taukojakaan ei ennättänyt pitää. Piiskan toinen pää on näillä samaisilla päättäjillä, joten turha toivoa että helpotusta olisi luvassa. Ei sitä rahaa tunnu sinnekään riittävän. Tällaisessa maailmantilanteessa on kuitenkin pidettävä kiinni  työpaikastaan jos sellainen vielä sattuu löytymään (miehellä on koko ajan irtisanomisuhka päällä). Minua pelottaa ihan oikeasti että minä en nyt jaksa.

Minä joudun nyt sitten varmaan ainakin toistaiseksi luopumaan tästä terapiastani, askartelusta, sillä missä välissä minä enää ennättäisin mitään tekemään. Menenpähän sitten vaikka ihan oikean psykiatrin penkkiä kuluttamaan sen kunta joutuu maksamaan jos tilanne oikeasti menee tähän. Tähän asti olen saanut pidettyä pääni kasassa juuri askartelun avulla ja aamulla lapsia on ollut vastassa hymyilevä äiti.


Nyt on hyvä hetki taas muistella miksi käytän juuri tätä nimimerkkiäni. Minulla on takana tosi rankka lapsuus, aikuisiälläkään elämä ei ole kohdellut sillä ihan pehmeimmällä hansikkaalla ja tapahtuneet asiat puskevat pintaan öisin painajaisina, mutta oikeasti olen onnekas, minulla on arvokkain asia maailmassa: kaksi lasta joiden vuoksi tämä äiti taistelee ihan loppuun asti! Joka ikinen päivä kun näen lapseni, tiedän olevani onnekas :)



Pitäisi varmaan mennä nukkumaan, lapset heräävät kohta..


Muuten, Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen?