sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lasten vaatteita.. Puutarhabody

Seuraava ompelus olikin sitten alku kesäksi tarvittaville vaatteille:


Sain koneen säädöt sopiviksi aikaisemmassa postauksessa olleen bodyn kankaille ja ompelin tämän bodyn melkein yhdeltä istumalta (tuo aplikaatiokuva vei sitten vähän enemmän aikaa). Ompelin siis samalla kertaa nuo kanttaukset ja huomasin vasta sitten että ei ne säädöt sitten sopineetkaan tälle single-trikoolle, joka on ohuempaa kuin tuo interlock, joten kanttauksien kohdalla trikoo meni hieman laineille. Koska tämä kuitenkin tasoittui aika nätisti kun body oli pojan päällä, en lähtenyt purkamaan kanttauksia vaan annoin niiden sitten olla, ei nuo minusta nyt niin pahalta näytä. (valokuva sensijaan näyttää.. Jos joku on innokas opastamaan tai tietää hyvät ohjeet helppoon ja NOPEAAN kuvankäsittelyyn otan ilosta kiljuen vastaan :)  En siis saa kuvaa syvättyä JA bodyyn nättejä tummennettuja reunoja, molemmat osaan tehdä, mutta yhdessä ne eivät näytä hyvältä ja näiden nyhväämiseen menee ikuisuus. Turhauttaa kun tekisin uuden bodyn siinä ajassa kun saisi yhden kuvan onnistuneesti käsiteltyä..)

Juu, ruttua on ja kaikkea muuta, mutta oikeasti tykkään että tämä oli tosi kiva pienenmiehen päällä :D

Toinen murheenkryyni on tuo resorin kauniisti päättely.. miten ihmeessä tuon resorin saa nätisti pääteltyä kun sen on ommellut tuolla tavalla pyörönä kuin tuossa lahkeensuussa on. Tämä toimii paremmin näin pyörönä kuin sivusaumoista katkottuna jolloin resorin päätekohta ei paina lasta, sillä ensisijaisen tärkeää on että vaate tuntuu päällä kivalta, mutta minulle vaatteen pitää olla sisältäkin yhtä kaunis kuin ulkoa.. Niinkuin joskus jossakin kahvi(?)mainoksessa ollut mies sanoi, että vaatteen pitää olla niin hyvin tehty että sen voi pukea vaikka väärinpäin päälle ja tämä kuvastaa niin täysin minun ajattelumaailmaani..

Bodyssä oleva kuva on Ottobresta tuttu, mutta minusta niin kiva että halusin tuon johonkin vaatteeseen. Huomasin vain että tuo aplikoitu kuva ei ollutkaan niin itsestään selvä kuin se minulle oli, sain yhtä monta eri versiota siitä mitä tuo kuva esittää kuin mitä oli katsojiakin.. jokainen siis päättäköön itse mitä noiden pitäisi esittää ;)

Tähän pitäisi saada jotkin kivat kesäshortsit, mutta ainakaan tällä hetkellä minulta ei tuntunut löytyvän sopivaa kangasta (periaatteessa jotakin sopivaa olisi pakko olla, noita kankaita on hamstrattu niin monta vuotta ja monta pahvilaatikollista, että voisin perustaa vaikka pikkuruisen kangaskaupan. Ja silti väitän että minulta ei milloinkaan löydy sopivaa kangasta ja siksi on PAKKO tilata taas uusia..)

Tähän loppuun voisin harjoitella hieman sitä positiivista asennetta: ainakin bodyn raidat ovat etu-ja takakappaleessa ihan vastakkain :)

2 kommenttia:

  1. Laitoin tämän jo omaan blogini sinulle vastaukseksi mutta ajattelin että käyn laittamassa sen tännekin: Se oksa on tarra! Täällä on ihan vasta ilmestynyt kauppaan uuden valmistajan tuotteita mitkä ovat tosi kivoja. Käy katsomassa täältä: http://www.flourishwithabling.com.au/store/ Aivan ihania tarroja ja helmi/jalokivitarrakoristeita.. ja paljon halvempia entä esim Priman vastaavat.

    VastaaPoista
  2. Oletko kokeillut sellaista resorinpäättelyä, että aloitat resorin kiinnittämisen jättäen n.5cm resoria ompelematta. Lopetat ompelemisen, niin että jää n. 5cm matka ompelematta vaatteeseen ja lopetuspäätäkin on vielä jäljellä. Sitten ompelet (hieman vinoon) resorinpäät yhteen toisiinsa oikeat vastakkain ja sitten kiinnität vaatteeseen. Vähän niinkuin vinokanttitekniikalla. En muista olenko itse kokeillut, olen ainakin suunnitellut :)

    VastaaPoista