maanantai 24. toukokuuta 2010

Leiskoja.. Kuplia


Aloin tekemään leiskaa tietyistä kuvista ja valitsin niille papereita. Kun olin saanut paperit valittua ja mallailin kuvia niille, tajusin että näihin papereihin sopii paljon paremmin aivan toinen valokuva joten vaihdoin viimehetkellä leiskaan toisen valokuvan ja lopputulos on tällainen:



Tein sitten ensimmäistä kertaa kahta leiskaa yhtäaikaa ja kunhan saan toiseen leiskaan kirjaimet kehystettyä ja liimattua, laitan senkin sitten tänne.

Paperit on Making Memories ja Basic Grey. Jälleen olen joutunut yhdistelemään papereita ja tälläkertaa paperin kuvion ansiosta pystyin yhdistämään paperit reunat vastakkain ilman että sitä piti peittää millään. Saumakohta tuli mielestäni erittäin siististi, vai huomaako tuosta reunapaperista saumaa? Myös Glossyllä täällä on jälleen leikitty tuossa otsikossa..

Tuohon reunaan halusin vähän jotakin erilaista aaltoa, joten käytin sabluunana toista paperia jonka reunassa sattui olemaan valmiiksi tuollainen kuvio (taisi olla Sassafrasin paperi..). Leikkasin kuvion paperiveitsellä joten sain säästöön myös vastakappaleen jota voi käyttää jossakin muussa leiskassa..

 
Nyt lähden viimeistelemään sen toisen leiskan, niin saatte nähdä leiskan vihreäkätisestä tytöstä ;)

2 kommenttia:

  1. Kivasti kehystää tuo tarinointi kuvaa ja muotoonleikattu reunus on mukava myös <3

    VastaaPoista
  2. Nää sun työt on niin ihania!

    VastaaPoista