sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lasten vaatteita.. Tähtibody

Olen tapellut monta päivää uusimman "leluni" kanssa ja välillä jo miettiyt millaisen myynti-ilmoituksen vekottimesta kirjoittaisin.  Ensin odotin konetta saapuvaksi kotiin 2,5 kuukautta, sitten kun sen vihdoin sain, totesin että tarvitsen erinäisiä tarvikkeita (kuten uudet neulat) ja sitten sai odotella vielä niitä. Kun sitten pääsin oikeasti kokeilemaan konetta, alkoi kulua kilometritolkulla resoria, koetilkkuja ja kärsivällisyyttä koeteltiin oikein kunnolla. Kun viimein löysin oikeat säädöt, ilmestyi koneen jäljiltä tällainen koeversio:


Kaavojen esi-isä on Ottobre lehdestä, mutta kaavaa on muokattu alkuperäisestä niin paljon, ettei siinä taida olla enää yhtään samanlaista kohtaa. Tein jostain syystä bodyyn vaippavaran, kun en vieläkään sisäistä että meidän käyttämät vaipat ovat niin siroja, että ne menevät ihan tavallisten bodyjen sisään oikein nätisti.  Body on kuitenkin ihan käyttökelpoinen, mutta seuraava versio vaatii vielä hienosäätöä mm. resorin osalta. Jospa tästä nyt vihdoin pääsisi taas tekemään noita lastenvaatteita, meillä kun alkaa olla kaikki vaatteet pieniä ja takana on aivan liian monta kaupunkireissua, joilta ei ole löytynyt yhtään sellaista vaatetta jota on etsinyt. Ehkä meistä tulee vielä tuon peitetikkikoneen kanssa kaverit ja lapset saavat taas vaatteita jotka oikeasti ovat toimivia ja kivoja.

3 kommenttia:

  1. Oi ku ihana!

    Tuallaasen paidan ku sais <3

    Mä en käsitä miten kykenet tällääsehen :)

    VastaaPoista
  2. Vau, peitetikkikone.. Moisesta saatan vaan haaveilla. Itse en ehkä tätä tekelettä kutsuisi harjoitteluksi, tai ainakin lopputulos oli loistavan näköistä jälkeä.

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä on tosi hieno <3

    VastaaPoista