keskiviikko 4. tammikuuta 2012

ompeluja.. Haalarit #2

Nämäkin haalarit ovat valmistuneet jo viikkoja sitten, mutta se vähäinen aika mikä lapsilta liikenee on istuttava ompelukoneen ääressä että saa joskus valmista, joten blogattavaksi asti vaatteet eivät tahdo millään ennättää vaikka niitä syntyykin.


Kahden aiemman kohdalla en ymmärtänyt mitä ideaa on tällaisissa haalareissa ja nyt meillä ei muita sisällä käytetäkään. Jännä huomata kuinka aina seuraavan lapsen kohdalla ihastuu johonkin josta ei edellisen kohdalla tykännyt yhtään (niinkuin esim. nepparillisille kietaisubodeille kävi kun poika syntyi). Hieman harmittaa ettei sopivan värisiä neppejä löytynyt näihin housuihin joten noilla vaaleanpunaisilla sydämillä mennään. En sitten saanut lupailuista huolimatta otettua näistäkään sisäkuvaa, mutta nämäkin on vuoritettu yläosastaan tummanruskealla trikoolla.


Lopuksi vielä kuva jollaisista kamera täyttyy kun yrittää ottaa edes yhden onnistuneen kuvan (tämä vaihe taitaa olla aika tuttu kaikille pienten ikiliikkujien vanhemmille aikana jolloin vaippakin on vaihdettava lennossa)

Uuden vuoden aattona muuten löytyi nuorimmaisen suusta ensimmäinen hammas. Ilmankos yöt ovat olleet levottomia. En osannut vielä hampaita odottaa kun noilla kahdella edellisellä ensimmäinen hammas on tullut vasta 1-vee synttäreiden jälkeen. Tuntuu että tällä kolmannella on niin kiire kasvaa ja kehittyä kun jo 9 kuisesta on kävellyt tukea vasten ja kävelee ympäri taloa taaperokärryn kanssa. Moni sanookin että näyttää niin hassulta kun tuollainen reilusti 60-senttinen kaveri tallustaa pystyssä vaikka sylissä näyttää puolivuotiaalta vauvalta.

1 kommentti:

  1. Suloinen haalari!
    Minä olen aina pitanyt näistä;suojaavat niin kivasti lapsen selkää kylmältä:)

    VastaaPoista