torstai 3. helmikuuta 2011

Kestovaippoja.. Harkkahousut!

Tajusin yhtäkkiä että meiltä on melkein meinannut mennä pojan herkkyyskausi ohi potta-asioissa. Pottailu on meillä aloitettu aktiivisesti 8 kk:n iästä joten siis 1v2kk on käyty potalla mutta siinä se on ollutkin. Nyt sitten hoksasin että harkkahousuja meillä tarvitaan jotta poika hoksaisi itse aktiivisemmin pyytää potalle, nyt homma on mennyt ennemminkin niin, että minä olen sanomassa milloin käydään potalla, vain sillointällöin poika ilmoittaa että pissille pitäisi päästä ja vasta kun pissi on jo housussa.

Lähdin siis tutkimaan millaisia nuo harkkahousut oikein ovat sillä niistä ei minulla ollut yhtään mitään tietoa. Kun kuitenkin kätköistä löytyy tosi paljon vaippamateriaalia, päätin kokeilla tehdä itse tuollaiset housut ja katsoa tuleeko niistä mitään.. Kaivelin siis koneet esille vaatekomeron nurkasta ikuisuuksien ompelutauon jälkeen ja tällaiset sitten syntyivät:


Päällä PUL, Sisällä bambujoustis sekä imuna kriittisimmällä kohtaa kerros tavallista joustista ja 2 kerrosta bambujoustista . Sekä tietysti pääkallo-nepit sivuilla (molemmilla puolilla on kahdet nepit vaikka kuvassa näkyvät vain ylemmät).

En osannut päättää tekisinkö harkkahousuista pikkarimalliset vai sivuista avattavat, joten kysyin mieheltä mielipidettä. Sainkin vastaukseksi että sellaiset jotka voi avata jos vaipasta löytyykin ylläri, joten sellaiset siis oli tehtävä.

Malli löytyi täältä ja yllätyksekseni malli oli meidän ehkä normaalia pikkaisemmalle pojalle juuri sopiva kireimmillä nepeillä (no ehkä aavistuksen olisi kireyttä vielä saanut olla, mutta niin vhän ettei neppien paikkoja sen vuoksi kannata edes lähteä muuttamaan), joten malli on todennäköisesti sellainen jolla pärjäämme niin kauan kuin tällaisia housuja tarvitaan.

Tuntui todella oudolta tehdä pitkästä aikaa ompeluita, varsinkin kun minun ompelukoneeni ei tempunnut yhtään (eli se on ihan varmasti jotenkin rikki ;)  ) ja kaikki sujui niin joutuisaan ja mutkattomasti. Tein myös paljon sellaisia jotka olisin laskenut virheeksi, mutta niiden ansiosta sain aikaan paljon parempaa kuin mitä olisin tietoisesti tehnyt! Esimerkkinä tästä vaikka se, että en ollutkaan esikutistanut sisäkankaan bambujoustista vaikka aina näin teen ja kun otin pikkarit koneesta, sisäosa oli kutistunut täydellisen istuvaksi pullia vasten eikä löpötä mistään!

Nämä näyttävät päällä yllättävän pikkarimaisilta ja poika onkin innoissaan kun saa käyttää ihan omia "pikkareita", ihan niinkuin siskollakin on pikkarit ;)

Sain näistä sellaisen innostuksen että nyt valmisteilla on ainakin näin aluksi kolmet pikkarit lisää.

2 kommenttia:

  1. tämä postaus ei ole ehkä ihan mulle.. mutta skräppäyksesi ovat kauniita ja käsintekemäsi otsikot ihailtavia! käyhän siis kurkkaamassa blogiani, siellä on sulle jotain :)

    VastaaPoista
  2. Nostan hattua! Meillä pottaillaan myös ahkerasti. Niin ahkerasti kuin pieni haluaa. Mutta en jaksanut ommella vaippoja, joten mennään kertiksillä. Onneksi niitä ei enää kulu paljon.

    VastaaPoista