lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pääsiäisleiska

Tällä kertaa olisi tällainen pääsiäisaiheinen leiska. Kun katsoo tuota oikeanpuoleista kuvaa, minun olisi kovasti tehnyt mieli laittaa leiskaan otsikoksi: "Äiti hei, ihan tosi..." kun tuo ilme on tuollainen, mutta syy ilmeelle löytyy kuitenkin tekstistä ( eli kun pupukorvat eivät suostuneet pysymään pystyssä).

Tätä leiskaa on nyt sitten tehty kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa.. Leikkelin noita kukkasia ja terälehtiä ja ajattelin että ihan hullunhommaa, kuka tällaisia jaksaa leikellä (no minä tietysti, kun aina vaan löydän itseni samasta tilanteesta yhä uudelleen) mutta näin jälkikäteen ajateltuna nuo lehdet olivat ihan rentouttavia leikattavia siihen verrattuna millainen näprääminen oli noissa otsikon kirjaimissa. Siis sen verran pikkuruisia ovat esimerkiksi nuo pisteet ään ja iin päällä, että noita menisi varmaan kymmenen jos haluaisi päällystää niillä nuppineulan pään.. Mutta minä välttämättä halusin noin pienet kirjaimet, ihan välttämättä niissä piti olla kimalletta päällä ja ihan ihan välttämättä ne piti ensin kiinnittää kaksipuoleiselle teipille ennen kuin ne leikkeli irti ja totesi ettei kaksipuoleinen teippi pidä niitä kiinni. Joten minä urheasti halkaisin paperista puolet pois kun kaksipuoleinen teippi ei  irronnut rapsutteluista huolimatta. Ja ihan siitä ilosta miten mukavaa noita kirjaimia oli tehdä, tuli meidän pienimmäinen pyörähtämään askartelupöydällä ja hetki vain, niin kaikki kirjaimet oli puhkuttu taivaantuuliin. Lattialla aikani könyttyä löysin sitten suurimman osan kirjaimista mutta kaikkia ei löytynyt vaikka etsin kuinka. Tein sitten uudet kirjaimet vain jotta meidän vanhempi ipana pääsi paikalle toteamaan että loput kadonneista kirjaimista olivat tippuneet valmistuvan leiskan päälle jonka äkkiä olin siirtänyt syrjään ettei saisi enempää kolhuja pienen miehen käsittelystä.. Siinä sitten puolen yön aikoihin vihdoin olin kaikki kirjaimet liimannut glossy accentilla kiinni kun muutakaan liima en keksinyt..
Vaan periksi en anna, en sitten vaikka henki menisi, niin itsepäinen osaan olla!

Mutta, tänä aamuna pöydällä odotteli kiltisti tällainen leiska jonka jokainen pikkuruinekin yksityiskohta on ihan valmiina:

Minun piti välttämättä saadas tehdä leiska juuri näistä papereista ja päänvaivaa aiheuttivatkin nuo Basic Greyn oranssit paperit, sillä ne olivat kokoa 6x6.. mutta sainpa ne kuitenkin mahdutettua leiskaan niin etteivät ne nyt ihan eksyneiltä näytä.. muut paperit ovat October Afternoonia ja papereiden reunoihin on pyyhkäisty pikkaisen mustetta.

Että tällainen tarina tällä kertaa!

Ei ole helppoa olla luonteeltaan perfektionisti...

5 kommenttia:

  1. Sulta löytyy sinnikkyyttä! Ihana puputyttö ja hurjan hieno leiska. Noi kirjaimet on ihan ällistyttävät.

    VastaaPoista
  2. sanonpa vaan, että mikset alkanut skräppäämään jo aikaisemmin?????? Tämä leiska on ihan mieletön! Tykkään siitä ihan superälyttömästi! vau vau vau vau vau! Ihan oikeasti täällä katsoin sitä suu auki..tosi mahtava! Tosi innolla odotan jo että näen sinun seuraavan leiskan! :)

    hei, ne scraproomin pakit. Minun tililtä veloitetaan aina n.40aussidollaria eli se on n.27euroa. Se siis sisältää sen pakin (eli ne neljä pakkia mitkä siinä flavours of the month paketissa tulee) ja postikulut. Sinulle on aika varmasti samat postikulut kuin tännekin kauas. Aika moni euroopasta niitä tilaa! Suomeenkin on tilannut muutama. Ja kun ajattelee että sen pakin hinta on 25 usd, niin minusta se ei ollenkaan huono hinta! :) Mutta voit laittaa sinne mailia ja kysyä vielä postikuluista niin tiedät varmasti. :) Ainiin, ja jos haluat, niin voit kokeeksi ostaa yhden niistä vanhemmista pakeista eli siihen ei ole pakko liittyä heti. minäkin aloitin niin että tilasin niitä vanhoja pakkeja muutaman kerran ja sitten liityin. :)

    VastaaPoista
  3. Opiskelu tuottaa selvästi tulosta :) Hieno sivu, ja hauskat kuvat!

    Minäkin kiinnitän pienet itse leikatut jutut glossy accentsilla, mutta sitä on lopulta aina myös sormissa.. Ihana kun leikkasit otsikon itse <3

    VastaaPoista
  4. Ai, hyvänen aika, eihän oma perfektionismini ole mitään eräiden rinnalla! Ihailen kyllä jaksamistasi ja sinnikkyyttäsi, sekä tietty ennen kaikkea lopputulosta, joka on HUIKEA!
    Älä vaan jätä korttien tekemistä (ja puutarhailua ja kirjoja ja ja ja...) vaikka leiskoihin hurahditkin.

    VastaaPoista
  5. Kiala: kiitos :)

    Laura: Älähän nyt, tässähän menee ihan hämilleen kun lukee tuollaista tekstiä jonka olisin itse voinut kirjoittaa juuri sinun leiskoistasi!
    Ja piti laittaa viestiä tuonne Scraproomiin ;) Nyt vain toivotaan että postikulut eivät ole mitään alytöntä, olisi tosi kiva päästä kokeilemaan noita pakkeja! Ei kyllä uskaltaisi tulla sinun blogiin katsomaan mitä olet pakista tehnyt ennen kuin saa oman räpellyksen valmiiksi..

    Xing: Kiitos myös sinulle sanoistasi..
    Olipa hyvä tietää että tuota Glossyä voi ihan oikeasti käyttää tuohon tarkoitukseen ;) Nyt sen uskaltaa sitten sanoa ihan ääneen..

    Mirka:
    Eikö olekin helpottavaa kuulla että jossakin on joku joka on vieläkin toivottomampi tapaus ;D Myönnän kyllä että olen ihan parantumaton ja monesti olisin päässyt paljon helpommalla jos vain osaisin vähän höllätä sitä narua..

    Ja ei, en ole unohtamassa kortteja, enkä puutarha-asioita, enkä muutakaan mitä täällä aina kirjoittelen, nämä kaikki harrastukset vuorottelevat sulassa sovussa keskenään. Eihän harrastuksia voi olla liikaa, eihän ??

    VastaaPoista