perjantai 26. lokakuuta 2012

Ompeluja.. Puseroita x 2


Täällä on testailtu muutamaa paitakaavaa, kaksi valmistui mutta kolmas jäi vielä niin pahasti kesken että menee viikonlopun yli ennenkuin tulee valmista joten kuva kahdesta ensimmäisestä.



Ja puserosta jossa on punaista väriä on ihan mahdoton saada järkevää kuvaa illalla keinovalossa, mutta malli tästä kuitenkin selviää (mittasuhteet näytää myös ihan muotopuolilta, mutta ihan yhtä suoria pitäisi molempien paitojen olla..)  Viikonlopun riennot välissä, ensiviikolla sitten lisää poikien vaatteita ;)

4 kommenttia:

  1. Junapaita on hauska! Pakko kysyä, oliko kangasta jäljellä ohuet suikaleet, vai miten päädyit hihat toteuttamaan noin? Itseltä monesti sivuun jää ohut kaistale, tuo voisikin oll ahyvä keino hyödyntää niitä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa olin valitsemassa kankaita sen mukaan että tekisin jämäpaloista puseroita. Sain sitten tuon idean että kokeilen raitaa keskellä hihaa. Nuo olivat kuitenkin ainoat mieluisat kankaat tähän projektiin kun poika on toivonut punaista puseroa. Tein sitten ihan tarkoituksella tuollaiset raidat, vaikka punaista oli 2 metrin pala ;) Samoin syntyi myös tuo toinen pusero: kankaita olisi ollut, mutta piti testata :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti, ovat jotenkin niin kivan erilaiset :)

      Poista