maanantai 25. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Söpöstelyä

Menin nyt sitten taas kajoamaan meidän valokuvakansioon jotka siis ajalta ennen digikameraa joten ovat "ykköskappaleita" eli mokiin ei ollut varaa. Piti kuitenkin saada edes yksi leiska meidän neidin vauva ajoilta ja tällaista sain aikaiseksi:


Tällä erää viimeinen leiska olisi tällainen peri amerikkalaistyylinen runsaine koristuksineen ja melkein jopa ällöimeline väreineen..

Kuva hieman huonosti asian kertoo, mutta otsikko on nostettu koholle, jolloin taustalla olevat perhoset näyttäisivät olevan kauempana tekstin takana. Ensimmäinen pikkukuva ylhäällä näyttää asian pikkuisen paremmin.. Tähän leiskaan on käytetty paljon paljon aikaa, materiaaleja ja välineitä, mutta silti minusta tämä leiska oli kaikessa runsaudessaan tosi mieluinen tehdä. Nyt on sitten koetettu tällaista amerikkalaistyyliäkin :) 


Osa koristeista (mm.sydämet ja kukat) on käsitelty Glimmer Mistillä joka ei itsessään värjää, antaa vaan kimltavan säkenöivän pinnan. Paperikukat on tehty tutulla omalla kaavalla.



Vaihteeksi yksityiskohtaisempi materiaaliluettelo

Paperit: Crate paper (Paper Doll, Pink Plum)
Musteet: Memento (Rhubarb Stalk, Lady Bug, Rose Bud, Angel Pink, Rich Cocoa & Bamboo Leaves)
Leikkurit: Martha Stewart (Hydrangea 3 in 1, Hydrangea Large, Lace Scalloped Heart, Edge Lace Heart,   Classic Butterfly 3 in 1 & Large Chrysnthemum)            Woodware (Scalloped Circle, Scalloped heart)
Glimmer Mist: (Pink Bubblegum & Iridescent Gold)
Timantit: Reprint
Kangaskukat: My Mind´s Eye
Helmet: Kars
Sekä ompelukonelankaa, teippiä ja liimaa paaaljon

Näin kahden viikon loman (josta puolet tosin lasten sairaslomaa) päätyttyä on aika palata töihin ja nyt on sitten askartelutarvikkeet kerätty pöydältä pois joten todennäköisesti tällä ei enää hirveästi askarrella kuin ehkä satunnaisesti viikonloppuisin..

6 kommenttia:

  1. Ihanan runsas olematta lainkaan ällömakea :)

    Niin paljon ja niin kauniita yksityiskohtia!!! Oot tosiaankin onnistunu!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana sivu! Kyselit jäähileen perään...nimeni toimii linkkinä!

    VastaaPoista
  3. Ihan uskomattoman kaunis sivu. Ihanan söpö kuva, ja kiva nähdä sinun tekemänä tällainen runsaskin sivu!!! =) Olet onnistunut saamaan runsaan sivun todella hyvin niinkuin Marikakin sanoi olematta ällömakea. On ollut ihana nähdä leiskojasin pitkästä aikaa, niitä aina olenkin tässä syksyn mittaan odotellutkin. Toivottavasti joskus kerkiät edes huokaista harrastuksesi parissa ja saamme ihastella töitäsi. Itsellänikin on enää viikko kotona ja sitten töihin, joten voipi askarteluaika vähentyä todella paljon... Ihanaa joulun odotusta sinulle =)

    VastaaPoista
  4. Voi hitsiläinen miten suloinen!!!! Olen tykännyt tosi paljon yleensäkin tuosta sarjasta tehdyistä leiskoista... ne värit on niin iiiiiiiiihanat!!! Sinä se kyllä osaat tehdä niin kauniita sivuja.

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi kuinka UPEA! Niin pikkuneidin näköinen tuo sivu.

    VastaaPoista