maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ompeluja.. peruspöksyä ja pipo

Olen viimeaikoina piirrellyt kaavoja erääseen suurempaan projektiin joka jääköön nyt vielä salaisuudeksi, ja josta kerron sitten  jos kun saan sen valmiiksi ;) Tämä voi aiheuttaa myös lievää hiljaisuutta blogin puolella..

Jotakin helppoa, nopeaa ja ennenkaikkea erittäin tarpeellista olen kuitenkin ennättänyt välillä tehdä. Kehtaanko edes myöntää että pojan kaikki kaapissa olevat housut ovat alkaneet yhtäkkiä näyttää enemmän caprimallisilta kuin collarihousuilta, jollaisilta ne näyttivät vielä ihan vähänaikaa sitten. Kai se vaan on uskottava että jossakin sen kaiken touhuamisen, kiipeilyn, pelleilyn, nukkumisen, riehumisen, kinastelun ja syömisen välillä nuo ipanat ennättävät vielä kasvaakin..

Tässä siis kaikkein akuuteinpaan housupulaan:



Yhdet ruskeat ja yhdet vihreät velourhousut sekä kahdet ruskeat ja yhdet harmaat collegehousut. Harmaisiin ei riittänyt koko college-kangaspala, joten pikkuisen piti jatkaa housuja vyötäröltä. Kuvasta ei oikein erotu, mutta jatkopala on leikattu voimakkaasti vinoon, joten turkoosi jatkuu housujen takaosaan suurentuen. Näiden housujen kaava on pitkästä aikaa ihan muokkaamaton Saimi Ottobresta joka on niin monessa blogissakin vilahtanut ja pitihän se meilläkin todeta hyväksi perushousujen kaavaksi.

Sain myös tehtyä vanhimmalle uuden hatun niin saa laittaa huomiseksi uuden keväisemmän päänlämmikkeen kouluun. Jospa ilmat olisivat yhtä lämpöiset kuin tänäänkin, nyt auringonpaisteesta nauttiessa tuntui että on ihan oikeasti kevät! 



Näin yhden aikaan yöllä kamera ei tunnu käsittävän että tuo pinkki on oikeasti ihan sellainen voimakkaan pinkki, mutta kuvitelkaa se sellaiseksi, tähän aikaan ei jaksa enää tapella photoshopin kanssa (lue:opetella käyttämään ) joten pelkkä parin minuutin kuvan rajaus tällä kertaa ;)

3 kommenttia:

  1. Mukava kasa housuja! Pipo on kiva kuten edellisen postauksen pipokin :)

    VastaaPoista
  2. Söpö pipo! Täällä tuntuu että sais tehdä jo lippiksiä, ehkä se kesäkin sieltä joskus tulee =)

    VastaaPoista