maanantai 27. joulukuuta 2010

Leiskat.. tattaa



Nämä valmistuvat leiskat ovat nyt kaikkea muuta kuin jouluisia, mutta koska edelleen teetätän kuvat liikkeessä, on tällä hetkellä valmiina käytettävissä vain näitä edellisen tilauksen valokuvia (todennäköisesti ilahdutan jouluaiheilla sitten kun kaikki muut ovat onnellisia siitä että joulu on vihdoin ohi eivätkä halua millään tavalla enää muistella joulua ja ovat hyvillään siitä että joulu todellakin on vaan kerran vuodessa ;D  ja juuri silloin minä kaivelen tämän teeman esille ja nautin joulun tunnelmasta :D )
Tämän leiskan journaling on juuri niitä hetkiä jotka ehdottomasti haluan muistaa vielä pitkään ja näiden kuvien ja tekstin ansiosta ainakin vielä pääsen oikein hyvin mukaan tuohon tunnelmaan joka valokuvaushekellä vallitsi.. Mielestäni tämä on juuri se juttu miksi tämä skräppäys on niin loistava juttu, näin onnistun ihan parhaiten palaamaan niihin tunnelmiin joista leiskat kertovat! Jos suljen silmät, pystyn melkein kuulemaan pojan hihkumisen ulkona: Äiti Tattaa!!


Paperit: Echo Park
Tarrat: Echo Park
Leimasimet: Pilvet leimattu Kajaanin askartelutapaamisessa

perjantai 17. joulukuuta 2010

Leiskat.. Tiskausta


Nyt hypättiin taas tänne kukkaislinjalle. Tuo Basic Greyn peili/lautanen-paperi joka on pystysuunnassa kuvan takana oli ihan välttämättä saatava tähän tiskausleiskaan ja siitä kaikki sitten lähti..





Nuo isommat kukat ja köynnökset kävin stanssaamassa Villakeijussa, pienemmät kukat on leikattu punaisesta kuviopaperista. Tykkään tuosta Nellie Snellen ruusunlehtileikkurista, kun se tekee tuon kohokuvioinnin joten lehti on elävämmän näköinen saatuaan vielä hieman mustetta niskaan. Jos joku tietää mistä tuollaisia leikkureita saisi muunlaisten lehtien muodossa niin saa vinkata ;)  Isot kukat on tuttuun tapaan tehty itse, hieman musteita sekaan sekoitellen..

Paperit: Basic Grey
Musteet: Memento
Leikkurit: Nellie Snelle
Stanssit: Marianne Design Creatables

perjantai 10. joulukuuta 2010

Leiskoja.. ajelulla



Olen taas sairaslomalla, joten skräppääminen on oikein oiva harrastus kun pitää ottaa rauhallisesti eikä saa nostella tai tehdä muutakaan rasittavaa. Päivät ovat yksinäisiä ja pitkiä kunnes taas saan perheen takaisin kotiin iltapäivällä ja ilta kuluu kuin siivillä..




Tuntuu että nämä leiskat ovat toinen toistaan täydempiä ja alkavat kovasti muistuttaa amerikkalaisten kanssasisarusten tyyliä. Hyvä tai ei, minusta tämäkin leiska on oikein mukava vaikka onkin hyvin täynnä tavaraa.. Ja kuten kuvasta näkyy, valokuvaa on hieman sensuroitu asianosaisten pyynnöstä.
Tarkoitus oli vielä laittaa muutamaan kohtaan siksakkia mustalla langalla, mutta en osaa edelleenkään päättää onko tämä parempi langoilla vai ilman....

Paperit: Echo Park
Tarrat+kirjaimet: Echo Park
Leikkurit: Woodware
Leimasimet: ?

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Leiskoja.. kukkuu!


Nyt valmistui jälleen leiska joka on pitkästä aikaa tosi mieluinen ja kuvat saavat aina yhtä hyvälle tuulelle:


Nyt huomaan taas että mielipiteet muuttuvat, sillä olen alkanut yhä enemmän tekemään leiskoja joita ei ole reunustettu (=tämä minun aiempi pakkomielteeni).

Olen myös pidempään jo halunnut käyttää nuolia leiskoissa mutta aiemmin ei ole löytynyt sopivaa käyttöä nuolille. Nyt tässä leiskassa käytetyssä paperissa oli niin upea lause joka oli ehdottomasti saatava korostumaan muusta tekstistä joten kehystin kys. lauseen ja nyt nuoli saa katseen kiinnittymään kyseiseen lauseeseen..

Xing taisi blogissaan kirjoittaa leimasimien käytöstä leiskoissa ja siitä inspiroituneena DoodleFactoryn tipuset pääsivät mukaan leiskaan katsoa tillittämään ;)

Olen innostunut myös muokkailemaan valokuvia siten että ne näyttävät tyyliltään hyvin erilaisilta alkuperäiseen verrattuna. Myös tämän leiskan kuvat ovat saaneet käsittelyn joten ne näyttävät hieman kellertäviltä ja vanhahtavilta. Valitettavasti efekti ei oikein erotu blogin kuvan kautta, mutta kuvat sopivat mielestäni todella hyvin tähän aurinkoiseen leiskaan kellertävän sävynsä ansiosta!


Paperit: Cosmo Cricket, October Afternoon
Musteet: Memento
Leimasimet: Doodle Factory
Muut: Juuttinarun ja nappien valmistajasta ei tietoa

tiistai 7. joulukuuta 2010

Leiskoja.. Yy-kaa-koo



Tässäpä olisi pitkästä aikaa jotakin uutta tänne blogiin.. Ja vaihteeksi taas vähän erilaista tyyliä:



Paperit: Basic Grey, Daisy´Ds

Ps. Sain samalla vaihdettua edellisen postauksen kuvat parempiin :)

torstai 11. marraskuuta 2010

leiskoja..

Laitan tämän leiskan kuvan tänne blogiin nyt tällaisena raakaversiona, sillä en ole ennättänyt kuvata tätä leiskaa päivänvalossa enkä myöskään ennättäisi kirjoittaa leiskasta ennen tulevaa viikonloppua. Koska tämä leiska on tehty kuitenkin Inspiroidu -haasteeseen halusin sillä siihen osallistua joten tässä kuva (*poistettu*)

palailen paremmalla aikaa paremmalla kuvalla ja jonkinnäköisellä tekstillä ;D


EDIT:


Tässä kauan aikaa sitten jo lupaamani (vähän) parempi kuva leiskasta:



Leiska kertoo pojan puhumisen opettelusta ja vasemman reunan kuplissa on ipanan 10 ensimmäistä sanaa..

Paperit. Cosmo Cricket
Muut: Glimmer Mist, Agua Rhine Stones, Woodware ympyräleikkurit, Memento musteet

maanantai 25. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Söpöstelyä

Menin nyt sitten taas kajoamaan meidän valokuvakansioon jotka siis ajalta ennen digikameraa joten ovat "ykköskappaleita" eli mokiin ei ollut varaa. Piti kuitenkin saada edes yksi leiska meidän neidin vauva ajoilta ja tällaista sain aikaiseksi:


Tällä erää viimeinen leiska olisi tällainen peri amerikkalaistyylinen runsaine koristuksineen ja melkein jopa ällöimeline väreineen..

Kuva hieman huonosti asian kertoo, mutta otsikko on nostettu koholle, jolloin taustalla olevat perhoset näyttäisivät olevan kauempana tekstin takana. Ensimmäinen pikkukuva ylhäällä näyttää asian pikkuisen paremmin.. Tähän leiskaan on käytetty paljon paljon aikaa, materiaaleja ja välineitä, mutta silti minusta tämä leiska oli kaikessa runsaudessaan tosi mieluinen tehdä. Nyt on sitten koetettu tällaista amerikkalaistyyliäkin :) 


Osa koristeista (mm.sydämet ja kukat) on käsitelty Glimmer Mistillä joka ei itsessään värjää, antaa vaan kimltavan säkenöivän pinnan. Paperikukat on tehty tutulla omalla kaavalla.



Vaihteeksi yksityiskohtaisempi materiaaliluettelo

Paperit: Crate paper (Paper Doll, Pink Plum)
Musteet: Memento (Rhubarb Stalk, Lady Bug, Rose Bud, Angel Pink, Rich Cocoa & Bamboo Leaves)
Leikkurit: Martha Stewart (Hydrangea 3 in 1, Hydrangea Large, Lace Scalloped Heart, Edge Lace Heart,   Classic Butterfly 3 in 1 & Large Chrysnthemum)            Woodware (Scalloped Circle, Scalloped heart)
Glimmer Mist: (Pink Bubblegum & Iridescent Gold)
Timantit: Reprint
Kangaskukat: My Mind´s Eye
Helmet: Kars
Sekä ompelukonelankaa, teippiä ja liimaa paaaljon

Näin kahden viikon loman (josta puolet tosin lasten sairaslomaa) päätyttyä on aika palata töihin ja nyt on sitten askartelutarvikkeet kerätty pöydältä pois joten todennäköisesti tällä ei enää hirveästi askarrella kuin ehkä satunnaisesti viikonloppuisin..

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Kesämuistoja




Tämän leiskan tekstit kertovat pienen tytön kesän kohokohdista :)

Nyt ei tule tämän enempää tekstiä.. Paitsi että tuo leiskassa oleva kuva saa aina hyvälle tuulelle, tästä oli kiva tehdä leiska :)

Paperit: Cosmo cricket

lauantai 23. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Kesälomareissu #1


Tähän tuplaleiskaan halusin pirteät värit ja taisin onnistua siinä vai mitä ;) 



Olemme käyneet joka kesä jossakin lastenpaikassa eripuolilla suomea ja yritän nyt saada pikkuhiljaa näitä kesälomareissukuvia skräpättyä, kun ei niitä sieltä valokuvausliikkeen valokuvataskuista (joissa teetätetyt kuvat asiakkaalle annetaan) tule katseltua. Tämä leiska kertoo nyt sitten tuosta kesästä 2008.

Jokainen kuva on tarkoituksella hieman eri kokoinen, sillä halusin tietoisesti tähän vähän sellaista rennompaa jälkeä, kun nuo minun leiskani ovat aina niin millilleen mitattuja ja kaikki leiskassa on täsmälleen samankokoista. Nyt voin sitten sanoa, että osaan minä myös tehdä jotakin tällaistakin :D

Leiskan kuvista löytyy sitten skräpättynä myös jotakin sellaista mitä en ikinä uskonut pystyväni skräppäämään ;)


Paperit: Basic Grey
kuvioleikkurit: Martha Stewart

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Liinailua

Joko kyllästyttää? Ei se mitään, näitä uusia tuotoksia tulee nyt vielä ainakin muutamana iltana ;D


Tämän leiskan kuva on minulle TODELLA rakas, samoin kuin aihe myös josta olisin voinut kirjoittaa leiskaan vielä paljon enemmän, samoin kuin tänne mutta eiköhän asia tule jo selväksi tästäkin :) Liinailu vaan on ollut meille se arjen pelastava tekijä. Olisin luopunut ennemmin vaikka vaunuista tai pinnasängystä kuin liinasta, liina oli meille se Must -lastenhoitohärpäke.


Eikös niin, että joskus vähemmän on enemmän? En halunnut lisätä tähän leiskaan enää mitään ylimääräistä, vaikka tämä onkin aika simppeli ja koristeeton. Tuntui vain siltä, että koska tämän leiskan valokuva on niin paljon puhuttava ja minulle erilaisia tunteita tuova, halusin että katse kiinnittyy ensimmäisenä kuvaan eikä koristuksiin.

Olen viimeaikoina ammentanut paljon isnpiraatiota Ei oo pakko jos ei taho -blogista ja olen koittanut miettiä mikä näissä Nelssonin tekemissä leiskoissa on se juttu miksi ne tuntuvat niin upeilta. Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut kopioida mitään tiettyä leiskaa, mutta onnistuin mielestäni löytämään sen jutun joka minuun noissa leiskoissa kolahtaa ja koetin tätä sivuun, kuitenkin minun näköiselläni tyylillä. Toivottavasti Nelsson et pahastu tästä jos täällä satut vierailemaan :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Leiskoja.. Ihmeellisiä asioita

Tässä tämä eilisen illan leiska valmiina:


Tämän leiskan tunnelmasta tykkään kovasti, mutta en saanut sitä millään vangittua kameralla.. kamera joko poltti puhki valkoiset kohdat tai sitten koko kuva näytti ihan synkältä ja hämärältä, joten pakko nyt tyytyä tällaiseen *sinne päin* -kuvaan. Jospa tästä välittyisi edes hitunen siitä mitä ajoin takaa tässä leiskassa..

 Jostain syystä minusta on aina omien lasten kohdalla tuntunut siltä, että molemmat ovat olleet jotenkin niin..."isoja" ikäisekseen (vaikka fyysisesti ovat ennemminkin pienikokoisia) joten minusta tuntuisi oudolta tehdä pojasta hempeitä vaaleansinisiä leiskoja (vaikka voi sellaisiakin syntyä, mutta niissä ei ainakaan sitten ole sellaisia vaaleansinisiä vauvapupuhahmoja tms.), ennemminkin minusta tällainen isomman pojan tyyli sopii lapseen paljon paremmin. Taas tämänpäivän markettiyöpukuostosyritysten jälkeen tuntuu vain että tuollaiselle pojannaperolle joka käyttää kokoa 80 on tarjolla vain niitä vaaleansinisiä pikkupupujusseja, joten voi tietysti olla, että ehkä siitä syystä nyt vain iski tällainen tilapäinen *kaipaa jotain erilaista* ahdistus..
Onneksi tässä harrastuksessa kuitenkin saa toteuttaa sitä omaa näkemystään eikä ole pakotettu tekemään niinkuin muualla aina on. Eli yritän vain nyt selittää, että tämä leiska sopii mielestäni tunnelmaltaan juuri minun pojalleni, isolle-pienelle miehelle.

Paperit: Basic Grey
Niiteistä ei tietoa, ei myöskään luonnonkuituisesta narusta..

perjantai 15. lokakuuta 2010

Leiskoja.. futista

Ihan ensiksi, kiitos teille jotka olette jättäneet kommenttinne ja vielä muistatte minua, lämmittää mieltä huomata että minua ei ole unohdettu vaikka nyt hiljaista täällä on ollutkin. Olen yrittänyt vierailla myös teidän blogeissanne, mutta aika vähän on puumerkkiä tullut jätettyä, valitettavasti, vaikka eteen on tullut niin monia upeita askarteluja jotka ehdottomasti olisivat muutaman kauniin sanasen ansainneet..


Laitan tähän nyt kuvan leiskasta jonka sain valmiiksi jo kesällä mutta vasta nyt sain kuvattua tänne asti:



 Eli siinähän on tuo meidän tuleva jalkapallotähti ;) No jos nyt ei sentään ihan jalkapallotähti mutta lupaava miehenalku kuitenkin.. :)


Niinkuin kuva jo kertookin, tämä leiska on tuplasellainen ja kannattaa huomata, että oikeanpuoleisessa sivussa ei ole taustapaperia pohjakartongin päällä ollenkaan, joku on täällä onnistunut taas rikkomaan yhden rajoistaan ;D Tähän leiskaan en meinannut keksiä otsikkoa, joten näytin leiskan miehelle joka sanoi oitis leiskaan oikein hyvin istuvan otsikon ja tällä sitten mentiin..

Nyt menen jatkamaan seuraavaa leiskaa, jonka toivottavasti saan tänne jo huomenna illalla ( meillä on ollut lapset kipeinä koko viikon ja kun mies nykyään nukuttaa pienimmän silloin kun ei ole iltavuorossa, minulle löytyy pieni rakonen omaa aikaa joten voi olla että jotakin vähän enemmänkin tässä tulevalla viikolla on luvassa, meillä kun on syyslomaviikko joten ei ole aikaisia aamuherätyksiä joten voi hyvin valvoa vähän myöhempäänkin jos pysyy hereillä. Tosin näin iltasella sitten tekstitkin on sen mukaiset, niinkuin tuo edellinen lause joka on 6 riviä pitkä, mutta en uhallanikaan korjaa sitä ja tee lyhyempiä lauseita, rikonpahan siinä sitten toisenkin rajani= kieliopillisesti jotenkuten oikeat lauserakenteet kirjoitetuissa teksteissäni..) Huomiseen :)

Paperit: Cosmo Cricket
Musteet: Memento

Leiskoja..


This layout is made for the Ally scraps sketch contest :




I had this photo and papers but didn´t have sketch I wanted. When I saw this sketch I knew immediately what I would do with it and now I've finally got this page finished.
I will definitely use this layout again, there´s so much things I love!



Papers: Cosmo Cricket
Inks: Memento

maanantai 11. lokakuuta 2010

Korttiaskartelua.. meidän 7-vee




Olen aloittanut paljon kaikenlaista, mutta mitään en oikein ole tahtonut saada valmiiksi, tuntuu että päivässä ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi tunteja. Väsymys alkaa onneksi pikkuhiljaa helpottamaan, mutta edelleen olen ihan valmis nukkumaan jo kahdeksalta ja menenkin nukkumaan yhtäaikaa lasten kanssa joten sitä omaa aikaa ei ihan tosi ole. jotakin on kuitenkin pakko saada tehtyä ja yksi asia niistä on tämä tytön 7-vuotiskortti:

Olin mukana Kajaanin askartelutapaamisessa, jossa sain väritettyä tämän leimasinkuvan (muuta valmista en sitten saanutkaan aikaiseksi) ja kasasin kortin sitten kotona. Tuo tapaaminen oli kyllä todella piristävä ja sai pitkästä aikaa taas kortti innostusta vähän plussan puolelle :) Kiitos kaikille näin myöhäisesti, oli ihana tavata!

Kuvasta voi myös bongata jotakin joka aiemmin on ollut -ei ikinä minun korteissa- materiaalia, mutta tuosta samaisesta tapaamisesta voinen syyttää uusinta villitystäni = valmiskukkasia. Kun aikaa ei ole, on ihan kiva saada jotakin tosi nopeasti valmiiksi joten olen ottanut käyttöön myös valmiit korttipohjat..

Palataan taas......   ..noh, joskus ;)


Leimasimet: En muista
Paperit: Crate paper, Basic Grey
Väritetty: Copiceilla
Leikkurit: Martha Stewart

lauantai 21. elokuuta 2010

Leiskoja.. lahjaksi

Blogitauko on venähtänyt luvattoman pitkäksi johtuen ihan seuraavanlaisista syistä: Järkyttävä helle joka on saanut melkein sydänkohtauksen partaalle, töiden aloitus ja sen seurauksena päivärytmin totaalinen muuttuminen, mahdoton väsymys ja ympärivuorokautinen pahoinvointi, hhyss... Mutta menetettyä aikaa korvatakseni laitan tänne jotakin uutta esille:




Nämä Letter-kokoiset leiskat lähtivät lahjaksi joten kuvat ovat tainneet jo vilahtaa muissakin aiemmin tehdyissä leiskoissa. Leiskojen saaja halusi nämä kyseiset kuvat ja lupasimme hänelle kuvat viedä lähtiessämme toiselle puolelle suomea kesälomalla. Kun sitten kotona ääneen pähkäilin laitanko kuvat vain kirjekuoreen vai kuinka viemme ne perille, mies (!) sitten sanoi että eikö niistä voisi tehdä leiskat ja viedä  lahjana ns. tauluksi? Täytyy nyt suomentaa, että tämä oli aikamoinen arvostuksen osoitus minun tekemiäni leiskoja kohtaan! Paperit näissä tuttua Cosmoa, ompelukonetta on myös näytetty vähän siellä ja täällä..

Muutama leiska olisi vielä kuvattavana ja kunhan saan aikaiseksi, laitan niitä sitten taas tänne, eli en ole jättämässä tätä rakasta harrastusta vaikka se nyt sitten vähän hitaammalla aikataululla pääsee toteutumaan..

torstai 1. heinäkuuta 2010

Leiskoja.. tästä tuli tosi mieluinen leiska!



Tykkään tästä leiskasta ihan tosi paljon! Tuo kuva oli minulle tosi haasteellinen skräpättävä sillä siinä on niin hankalat värit (toukokuun nurmikko ei ole mikään kovin hurmaava: ei oikein enää ruskea, mutta ei myöskään vielä vihreä) jotka riitelivät kaikkien papereiden kanssa joita yritin mallailla. Sitten yhtäkkiä nämä paperit ilmestyivät eteeni ja se oli siinä! Hankalasta kuvasta tuli juuri oikean sävyinen ja se sopi minusta tosi hyvin tähän.. voi että kun saisin kuvattua leiskan luonnollisilla sävyillä, tämä on kyllä ihan suosikki tällä hetkellä..

Osallistun tällä leiskalla myös Arkkikaupan haasteeseen, löytyyhän tästä leiskasta leimakuvakin ;)




Jotain samaa voi löytää tästä Pagemapsin January 2010 luonnoksesta..

Huomatkaa myös, että pääsin jo puoliksi eroon tuosta *pohjakartongista on pakko tehdä kehykset leiskalle* syndroomasta, nyt enää alle puolet leiskasta on kehystetty ;) Paperit on Basic Greytä.. ja leimasin sama kuin edellisessä leiskassa: Tilda (Finnanger) Valitettavasti tuo teksti ei taida oikein näkyä tässä, mutta siinä on sellainen idea, että tuon journalingin sisältä löytyy toinen lause kun lukee vain nuo harmaalla kirjoitetut ympyröidyt tekstit. Musteilla on leikitty jälleen ahkerasti, Mementojen sävyt ovat: Cantaloupe, Dandelion, Rich Cocoa ja Desert Sand. nappien alkuperä ei nyt tule millään mieleen, samoja ne on kuitenkin kuin aiemmissakin leiskoissa.. Tekstissä käytetty fontti on nimeltään Mom´sTypewriter ja se on minusta ihana! Noita samanoloisia fontteja olen nyt käyttänyt viimeaikoina monessa leiskassa, jokainen on hieman erilainen ja jotakin niiden hieman rosoisessa/"mustetahraisessa" jäljessä kiehtoo kovasti..


Edit. Äääh, juuri tajusin, että eihän tuo poika ole ollut 1,5 vuotta vielä toukokuussa, se siitä sitten... olisihan tuo liian hyvin mennytkin.. eipä sitä nyt mitenkään enää saa korjattua.. kyllähän tuo teksti tietysti koskee koko kesää, joten jospa tuo nyt sitten menisi....... No kohta ei tarvitse sitten enää tuskailla virheiden kanssa jotka ovat syntyneet puoli yhden aikaan yöllä, kun ilmeisesti pitää jossakin välissä nukkuakin kun työt parin viikon päästä alkaa :(

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Leiskoja.. Pikkupuutarhuri


Tällä viikolla Inspiroidu -haasteessa skräpätään jotakin henkeäsalpaavan kaunista. Olen jonkin aikaa pyöritellyt erästä kuvaa kädessäni mutta en ole raskinut kuvaa skräpätä. Nyt sitten tämän haasteen myötä päätin että rohkenen tähän hommaan ja sain leiskasta juuri sellainen kuin olin halunnutkin. Aihe ei itse leiskasta käy ilmi, mutta haasteen kuvauksessa lupailtiin että tämä tunne voi olla myös ajatuksessa. Minusta tässä kuvassa vain on juuri se mikä minusta on ihan henkeä salpaavaa: pienen lapsen kyky oppia ja kokea joka päivä jotakin uutta. Henkeä salpaavan kaunista on myös pienen lapsen ilme kun hän hyvin keskittyneesti tekee jotakin jonka on juuri oppinut, hyvin varovasti, että varmasti osaa tehdä itsekin niinkuin on nähnyt tehtävän. En osaa ajatuksiani nyt pukea enempää sanoiksi, mutta tuo kuva ja hetki jolloin se on otettu on minulle todella tärkeä..


Paperit: Cosmo Cricket
Leimasimet: Tilda (Finnanger), Artemio (tästä en ole ihan varma)
Leikkurit: Woodware, Martha Stewart