tiistai 4. syyskuuta 2012

Pienempi ON parempi!

Ommellessa tulee paljon käytettyä silitysrautaa ja joka kerta tuskailen huonon silitysraudan, sekä myös yhtähuonon silityslaudan kanssa. Siksipä olen jo pitkään tehnyt niin että silitän ompeluihin liittyvät silitykset keraamisen liesitason päällä. Nyt kun muutimme, uudessa keittiössä oleva liesi on sellaista tosikapeaa mallia ja kun olin tottunut sellaiseen suurperhekokoiseen tasoon, uusi kinttasi koko ajan, meinasin monesti tönäistä silitysraudan nurin viereiseen altaaseen ja kaikki tuntui aina yhtä ahtaalta ja hankalalta. Koska silityslauta oli sitä mallia että se antaa tosi paljon periksi ja silitysrauta taas vaatii hirmuisen kovaa painamista, nämä yhdessä on aika painajainen hartioille. 

Siispä tekemään pöytämallista silitysalustaa ja naputtelemaan netistä pikkuista silitysrautaa.
Itse sisällä oleva lautaosa on sellaisesta pinnasängyn päälle tulevasta vauvanhoitotasosta joka vuosia sitten jo meni pinnoiltaan rikki ja sisuslevyn mies laittoi talteen kun se oli niin napakkaa materiaalia (jotakin puukuitulevyä vaikka näyttää pahvilta).Tuo levy sitten sattui sopivasti käteen kun TSI -materiaaleja tutkailin sellaisessa innostuksessa ettei siihen mikään rautakauppa ennättänyt avata oviaan ja tuosta saikin näpsäkästi leikattua sopivan palan. Tämän levyn päälle ompelin kaksinkertaisesta paksusta flanellista pussin ja päällimmäiseksi suojakangaspussi puuvillasta. Sitten innolla kokeilemaan pikkuista silitysrautaa, ja täytyy sanoa että tuo isompi mötikkä saa odotella ihan rauhassa niitä "kerran vuoteen silitettäviä" verhoja siellä kaapissa! Eikä enää tarvitse kikkailla pieniä kulmia tai ohuita saumanvieruskohtia, minillä noihin ylettää niin paljon näppärämmin. Sanon vaan että: TOIMII!

 Itse silitysalusta on 40x50 cm joka tuntuu ainakin minusta hyvälle koolle olla tuossa ompelukoneiden vieressä. Eikä tule ikävä sitä silityslaudan kanniskelua toisesta huoneesta, pystyttelyä (vaarallista puuhaa kun sormet on milloin missäkin välissä), ja varomista milloinka joku ipanoista sen kaataa päälleen rautoineen kaikkineen..


Tästä kuvasta voi hyvin päätellä tuon silityraudan kokoa, vieressä kun on tuo suht. normikokoinen mötikkä:   

=juuri sopiva :)
 




Ja nyt sitten voikin aloittaa tällaisen sopivan projektin, voin kyllä luvata että tässä on paaaaljon pientä silittämistä ennenkuin tulee valmista ;D


5 kommenttia:

  1. Kätevältä näyttää! =)

    Jaahas, olet hipelöinyt Eurokankaassa samaa valikoimaa kuin allekirjoittanutkin.. minä vaan ohitin sen jo toistamiseen ostamatta, koska tiedän etten ehdi, en pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa minäkin olen jo kahdesti sen hyllyn ohi kävellyt, mutta kolmatta kertaa sitten en enää voinut ;)

      Nyt vain kaikkea tekemistä haittaa sairastelu, olo on kuin jyrän alle jääneellä sekä minulla että kahdella pienimmällä. Ja aina sama kuvio:ensin sairastuu koululainen ja pitää päivän-pari pientä nuhaa, sitten sairastuu pienimmät ja minä (kun olisikin aina eriaikaan niin jaksaisi paremmin hoitaa sairaita, mutta aina olen yhtäaikaa), viimeisenä aina sitten mies :(

      Juuri kun piti pitää oikein tehoviikonloppu, avataan pihat, murskeet ja turvahiekat on jo pihassa ja huomiseksi on vuokrattu pikkukaivuri, joten hommat on tehtävä oli terve tai ei..

      Poista
    2. Äh, täällä sama juttu. :/ Ensiksi sairastui eskarilainen, sitten lapset yksi kerrallaan ja lopulta puolen viikkoa öitä valvottuani minäkin. Mies lähdössä huomenna reissuun, en taida ehtiä toipua siihen mennessä minäkään, ja sehän saa varmasti taudin päälle viimeistään siellä.

      Meillä se teho-joku on vieläkin hamassa tulevaisuudessa.. kyllä meillä aikomus on saada pihat muokatuksi vielä syksyn aikana, mutta saapa nähdä..

      Poista
  2. Näyttääpä ihanalta ja mielenkiintoiselta projektilta :) Jään odottelemaan valmiita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jonkin verran pitää odotella, kun tämän otin sellaiseksi sivuprojektiksi jos aikaa jää akuutimpien ajaessa ohi, joten en tiedä milloin se valmistuu.. Mutta sitten kun valmistuu, näytän ehdottomasti täällä blogissa ;)

      Poista