Pitkiä kalsareita pojalle bambuneuloksesta, eli superihanan pehmoisia:
Kuvittele tähän väliin toiset tuollaiset siniset, mutta mereneläimet -kuosilla jotka ovat jo käytössä joten eivät päässeet kuvaan.
Ja tähän väliin voit kuvitella kahdet ruskeat, toiset lehmäkuosilla, toiset siileillä, jotka nekin ovat jo ennättäneet tehtäväänsä täyttämään.
Kalsareiden saumat ajelin peitetikkikoneella, joten niistä tuli litteät ja huomaamattomat = ei saumat paina ihoa!
Hihattomia puseroita pokien tyyliin:
Ja pitkähihaisia, myöskin pojalle:
Seuraavaksi kurkistusta pienemmän neidin kaappiin:
Settejä:
body, pitkät housut ja päälipaita:
tämän puseron applikaatiossa meni niin moni asia mönkään että meinasi jäädä kokonaan kuvaamatta. Sanotaanko vaikka niin että jos kynän tuppi näyttää oikealta mutta itse kynä ei, niin jotain on varmasti pielessä. Siispä piirtelin kynällä joka ei ole vesiliukoinen ja tajusin tämän siinä vaiheessa kun päätin vähän muuttaa tuota tekstiä ja huuhtelin entistä pois. puserossa oli siis kahdet tekstit sinisellä kynällä ja vasta kun olin hangannut kankaan rumaksi sappisaippualla sain suurimman osan jäljistä pois. Haastetta lisäsi myös se että jouduin kuivaamaan kuivausrummussa pelkän etukappaleen joka meni yhdeksi pitkäksi pötkylärullaksi jota oli aika mielenkiintoista kiinnittää sitten kiinni muihin osiin. Sisulla kuitenkin saatiin tämäkin valmiiksi.
Tältä setiltä puuttuu pusero kun en vielä keksinyt mitä siihen applikoisin (eikä kyllä ole vielä kankaitakaan toistaiseksi)
Sitten olisi tällainen body jolle tiedän tehneeni jo housut, mutta en kerrassaan löydä niitä mistään, olisivatko jääneet jonnekin kyläpaikkaan kun niitä muutaman kerran reissutessa ennätettiin pitää päällä. Meillä ei ole paikkaa missä ne voisivat olla..
Siispä tälle pitää tehdä uudet housut ja jokin pusero kunhan niitä veloureja taas saadaan lisää.
Älkääkä sitten laskeko montako nepparia bodeista löytyy, sillä niiden paikalleen saattaminen on ollut yhtä painajaista joka on kestänyt monta päivää. Ensin kulutin kaksi tehokasta ompelupäivää nepparipihtejä etsien ja kun ei enää ole paikkaa josta en olisi jo kahdesti katsonut, jouduin turvautumaan siihen muovihärpäkkeeseen jolla nepparit isketään vasaran kanssa kiinni. jajoka vetää osat vinkuralleen jos välissä on vähänkään enemmän kangasta. Eihän muutossa voi näin totaalisesti hävitä niin paljon tavaroita kuin meiltä on hävinnyt?? Toisaalta kun miettii että asialla oli samoja muuttomiehiä kuin äitini muutossa ja jonka päätteeksi mm. uudesta kodista löytyi roskapussi, mutta ei samannäköistä käyttövaatepussia ollenkaan, ei liene ihme että meilläkin jotakin on hävinnyt pysyvästi. Kunhan osan nuista revin vielä jollakin keinoin irti, en niihin uusia laita ennenkuin olen saanut pihdit käyttöön..
Voi missä lienette pihtini?? minulla on niin ikävä!
Tässä vielä tämä hihaton hupparimekko josta kyselin ompeluapuja aiemmin ja jonka etuosasta en sano edelleenkään mitään.....
Tarvitaan vain uusi ompelutila ja mies joka on lomautettuna (eli joku muu kuin minä katsoo lasten perään, tekee ruokaa ja ulkoilee noiden ikiliikkujien kanssa ♥ )
Ps.
Pitää vielä ihan lopuksi laittaa kuva käsitöistä jotka ei ole minun tekemiäni mutta aivan ihanat minusta:
Eli anoppini meidän pienimmälle neidille tekemät villahousut ja -hame joihin on neulahuovutettu (!) sydämet
Ja se mikä minusta näissä on niin ihmeellistä, on että nämä on tehty ilman minkäänlaista ohjetta tai mittoja lapsesta pelkän muistikuvan perusteella. Jotain mihin minä en ikinä pystyisi!
