maanantai 24. tammikuuta 2011
Inspiroidu -haaste: Värikästä
Hei mä keksin osallistua inspiroidu-valokuvaushaasteeseen kun oli ottamatta vielä eräs kuva joka oli ollut ajatuksissa vielä ottaa ja nyt sain haasteen myötä sysäyksen asiaan:
Tästä aiheesta on tulossa leiska kunhan saan taas teetätettyä noita kuvia..
Leiskoja.. tilkkutäkkitekniikkaa..
Olin aivan unohtanut että tämä leiska puuttui vielä täältä blogista, tämä valmistui ennen tuota edellisen postauksen leiskaa..
Teki kovasti mieli koettaa tuollaista tilkkutäkkityyliä ompeluksin ja koska minulla on tuota BG:n Olivia sarjaa vain 6x6 koossa, nämä paperit sopivat siihen oikein hyvin. Minua ärsyttää ihan suunnattomasti että nuo Basic Greyn 6x6 lehtiöt ovat todellisuudessa vain toiseen suuntaan kokonaiset 6 tuumaa, toiseen suuntaan vain 5 pilkku-jotain -tuumaa, eli vajaamittaisia. Tätäkin leiskaa tehdessä jouduin silppuamaan noita papereita enemmän kuin olisin halunnut, kun yhdestä paperista ei saanut riittävän montaa neliötä peittämään tuota taustaa..
Meinasin ensin tehdä itse noita kangaskukkasia virkkaamalla, mutta pienen tutkimuskierroksen jälkeen totesin että minulla ei olekaan juurikaan noita ohkaisempia puuvillalankoja.. Harmi vain, kun noita olisi niin nopea tehdä itse ja vähän mallia muuttamalla saisi niin erilaisia kukkasia nuppusista täysin avautuneisiin ja kerrattuihin kukkiin.. joten tällä valmiilla kukkasella mennään. Se olikin viimeinen lajiaan jonka omistan ja onneksi se oli juuri oikean värinen!
Tämä leiska on minusta niin tyttömäinen ja tykkään tästä romanttisesta tyttötyylistä jota minusta korostaa tuo tilkkutyyli. Olisikin itseasiassa kiva kokeilla tätä tilkkuilua joillakin poikamaisilla väreillä ja koettaa saada samalla kaavalla mahdollisimman miehisen leiskan, kuinkahan onnistuisin.. ;)
Paperit: Basic Grey
Kukka: My Mind`s Eye
Helmet: Kars
torstai 20. tammikuuta 2011
Leiskoja.. kalasaalis
Viimeinen leiska tällä erää olisi tämännäköinen:
Tässä leiskassa on muuten käytetty tätä PageMapsin May 2008 luonnosta:
Halusin kokeilla millaisia kukkasia saisin erilaisilla leikkureilla ja yllätyin ihan miten kivalta nuo leiskaan päätyneet kukkaset näyttävätkään. Leikkuri on siis tämännäköinen:
Ja kukat on tehty vanhalla tutulla tekniikalla :) Kukat ovat myös tarkoituksella noin suuret, halusin välillä kokeilla leiskaan oikein suuria kukkia pikkuisten kukkarykelmien sijaan ja koettaa saako muutamalla kukalla näyttävää aikaiseksi vai näyttäisikö lopputulos siltä että kukat ovat eksyneet. Tämän leiskan myötä mielestäni myös muutamalla kukalla saa runsaan lopputuloksen.
Tämä sivu onnistui yllättävän hyvin ennakkonäkemyksiin nähden, noilla Origins -sarjan papereilla tulee näköjään aina yhtä mieluisia leiskoja.
Paperit: Basic Grey
Leikkurit: Nellie Snellen lehtileikkuri, Woodware
Haaraniitit: ?
Kävin eilen töissä pyörähtämässä ja rupateltuani työkavereiden kanssa silmäni avautuivat asialle, että meille taitaa oikeasti olla kohta tulossa perheenlisäystä. Juttelimme siitä kuinka ensimmäisen kohdalla pikkuruiset vauvanvaatteet ovat olleet jo kaapissa silitettyinä ja sävysävyyn pinottuna monta kuukautta aiemmin, mutta mitä enemmän lapsia jo on, sitä myöhemmäksi nämä asiat jäävät. Tajusin että minun pitäisi varmaankin ihan oikeasti alkaa jo tekemään käytännönvalmisteluja pikkuista varten, sillä en ole edes aloittanut vielä. Itseasiassa äitiysavustushakemuksenkin jätin netissä vasta viimeisenä päivänä, kun esikoisen aikaan piti lääkärintodistus kiikuttaa Kelalle ihan suorinta tietä lääkäristä ja juosta postilaatikolla päivittäin seuraamassa milloin saapumisilmoitus kopsahtaa laatikon pohjalle. Tämä on varmaankin vähän samaa kuin toisen lapsen kohdalla, jolloin uskoin vasta sitten että meille tulee vauva kun se oli sylissäni laitoksella. Ehkä aiemmat vastoinkäymiset ovat saaneet niin varovaisiksi että alitajuisesti sitä yrittää suojella itseään ja uskaltaa uskoa vasta sitten kun itse näkee että asiat ihan oikeasti menevät hyvin.
Nyt kun tarkemmin mietin, olemmehan me jo aloittaneet valmistelut.. Kun emme nyt tähän kiireeseen löytäneet uutta mieluista taloa, olemme joutuneet mietttimään käytännön järjestelyjä, sillä tässä talossa huoneet ovat niin pieniä (ja makuuhuoneita vaan kaksi), että meidän makuuhuoneeseen ei kahta lastensänkyä mahdu. Päätimme sitten hommata tytön huoneeseen kerrossängyn ja nyt poika on siirtynyt vihdoin pinnasängystä kerrossänkyyn jossa poika tykkää nukkua tosi mielellään ja on nukkunutkin jo viikon verran eikä yöllä heräilyjä ole ainakaan vielä ollut yhtään, joten pinnis meillä jo on valmiina uudelle käyttäjälle ;D
Nyt sitten pitäisi alkaa kaivelemaan pahvilaatikoita varastoista ja aloittaa vauvapyykin peseminen.. :)
tiistai 18. tammikuuta 2011
Leiskoja.. muumeja
Tämä tupla on tehty tosi vanhoista kuvista jotka oli vaan pakko taas saada perinteisestä albumista pois. Olen huomannut että meillä ei muuten katsota perinteisiä albuja ollenkaan, mutta skräppialbumit on vähän väliä jollakin selattavana. Jopa meidän pienimies haluaa välttämättä leiskoja selata jos vain huomaa albumin jossakin. Isompi taas pyytää erityisesti lukemaan tekstejä vaikka varmasti muistaisikin ja osaisi lukea niitä. Kai se on vain kiva kuulla toisen kertomana millainen oma lapsuus on ollut.
(Valokuvia on hieman sumenneltu..)
Tähän olisi voinut laittaa vaikka kuinka paljon tekstiä, mutta minä en muista mitään muuta tuosta reissusta kuin että olemme olleet siellä. Muut muistikuvat ovat lähinnä muistoja tunnetiloista. Voi että minä niin kärsin tästä sairaudestani.. :(
Paperit: KaiserCraft
Timantit: ?
Leiskoja.. juhannustaikoja
Tätä leiskaa oli kiva tehdä (jos ei oteta huomioon tuota otsikon leikkaamista josta jo mainitsin aiemmin.. ) Lopputulos on hieman sekava otsikon osalta, se kun vähän meinaa hukkua tuonne taustaan, mutta sitä ei nyt siitä enää ehjänä irti saa ja uutta en kyllä leikkele! Tykkään tosi paljon noista valokuvista :)
Paperit: Imaginisce (en muista miten kirjoitetaan enkä jaksa nyt tarkistella)
Musteet: Memento
Kukat: Valmiita, ei tietoa merkistä
Leikkurit: Nellie Snellen lehtileikkuri
Kynät: American Crafts
Leiskoja.. itku
Tällainen kirkkaansävyinen leiska valmistui myös jo.. Tämä leiska lähti tuosta kuvasta, mutta nyt perästäpäin tuumailtuna olisin mieluummin halunnut laittaa kuvan leiskaan jossa olisi samoja sävyjä kuin pojan puserossa, mutta en kuitenkaan enää viitsi tehdä kokonaan uutta leiskaa joten tällä mennään..
Paperit: Echo Park
Leimasimet: Doodlefactory
Musteet: Memento
Tunnisteet:
Doodlefactory,
itse tehtyä,
Leiskat,
Leiskat 2011
Apuja kaivataan! valokuva-asiaa..
Osaisiko joku sanoa miten omat valokuvat saisi muutettua tietyn kokoisiksi valokuvaamossa teettämistä varten? Haluaisin tehdä tuon Project 12 tammikuun luonnoksen kuvia vaille valmiiksi jo etukäteen, mutta en ole onnistunut saamaan oikeankokoisia kuvia teetätettyä. Olisiko olemassa vaikka jokin (ilmainen) ohjelmisto jolla saisi juuri sen kokoisen kuvan kuin haluaisi? (minulla on mm. Photosheet, mutta tällä ei saa kuin muutamaan kokoon kuvia.. Ai niin, Photoshop löytyisi koneelta myös, mutta en ole ikinä "ennättänyt" opiskella kyseisen ohjelmiston saloja joten en edes tiedä saako sillä tehtyä tämän homman ja miten..)
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Leiskoja.. Maalaushommia
Tässäpä seuraava leiska jossa on käytetty PageMaps -luonnosta uusimmista luonnoksista (jan 2011):
Tämän kuun Pagemapsit kolahtivat kovasti minuun, joten luultavasti aika moni luonnos tulee vielä pääsemään leiskaksi asti.
Paperit: Basic Grey
Leikkurit: Martha Stewart, Woodware
Ja sitten: Vaikka tiedän että minusta ei millään olisi sellaiseen projektiin kuin Project Life, mutta silti se niin kovasti kiehtoo joka kerran kun aiheesta tulee jotakin vastaan (ja näitähän tulee vastaan vähän joka paikassa). Nyt löysin kuitenkin jotakin joka voisi sopia minulle oikein mainiosti:
*Klik* |
En lupaa enkä vanno että onnistuisin edes tässä kuukausitahdissa, mutta koetan nyt ainakin aluksi kuinka homma lähtee pyörimään :)
Ja laitetaan tähän vielä lopuksi tämän kuun luonnos:
*Klik* |
edit: Minulla on blogin ulkoasun muokkaus käynnissä, mutta tämä nyt hieman kestää kun ei ole aikaa testailla ja muokkailla kaikkea kerralla kuntoon, joten älkää välittäkö vaikka tämä blogi näyttää välillä vähän oudolta. Arkikin pitää tässä bloginpidon sivussa pyöritellä ;D
Tunnisteet:
itse tehtyä,
Leiskat,
Leiskat 2011,
Project 12
lauantai 15. tammikuuta 2011
Leiskoja.. Kalassa
Tämä leiska on melkoisen sekava, mutta niin oli leiskan aiheena ollut kalareissukin..
Olisin kovasti halunnut laittaa tähän leiskaan Doddlefactoryn onki -leimasinkuvan joka olisi sopinut tähän niin hyvin, mutta en ole löytänyt mistään tätä leimasinta vaikka kuinka olen etsinyt. Kauhukuva onkin että meidän pienimies on sen roskiin heittänyt, se kun oli minun muistikuvan mukaan viimeksi kuivumassa tiskipöydällä. Tuo tehosiistijä kun aika hyvin jo itse tietää mikä roska on roskiin heitettävä ja mikä ei sinne kuulu, mutta välillä meille tulee näitä näkemyspoikkeavuuksia (esim. kerran otin saman päivän aikana monta kertaa roskiksesta pois minun koristenauhoja, ennenkuin tajusin nostaa ne kokonaan katonrajaan, meillä kun osataan jo itse hakea ja käyttää keittiöntikkaita kiipeilyyn).
Vaikka kuvassa nuo roiskeet näyttävät ruskeilta, ne ovat oikeasti kupariin vivahtavat ja kimaltavat Mistin tyyliin, valokuvassa ne näyttävät suttuisemmilta kuin mitä mielestäni oikeasti edes ovat. Tässä leiskassa piti vain päästä hieman revittelemään ja läträämään.. ;)
Paperit: October Afternoon
Leimasimet: Doodlefactory
Musteet: Memento
Glimmer Mist: Sunflower
Ps. Aiemman postauksen kommenteissa kun kysyttiin leikkaanko otsikot itse, Juu, edelleen omistan vain muutamat valmiit kirjaimet, joten on turvauduttava itsetehtyihin otsikoihin. Toisaalta edelleen koen että valmiit kirjaimet ovat liian rajoittavia, en ikinä löydä sopivan näköistä ja väristä joten jatkossakin täällä tullaan näkemään näitä itsetehtyjä otsikoita kuten tässä seuraavassa, jota leikatessa taas mietin miksi tätä teen kun leikkaamiseen sain kulumaan melkein tunnin sillä nuo ohkaisimmat kohdat ovat paikoin alle millin levyisiä mutta kun piti saada juuri tällainen fontti.. :
Mutta jos tosiaan nuo leikkaukset teistä näyttävät onnistuneilta, ehkä se sitten kuitenkin kannattaa. Ja välineinä käytän pikkusaksia ja kirurginveistä joka on oikein hyvä ystäväni leiskojen teossa :) Mutta tästä leiskasta sitten vähän myöhemmin...
perjantai 14. tammikuuta 2011
Leiskoja.. Pikkuveli
Taitaa olla ensimmäinen tänä vuonna tehty leiska ja tästä tuli tosi mieluinen..
Paperit: Basic Grey, KaiserCraft
Timantit: Reprint
Kimalteet: Stickles (Ranger) `Turquoise`
perjantai 7. tammikuuta 2011
Leiskat.. leikkiä ruoalla
Tein tämän leiskan joulun välipäivinä. En vieläkään tiedä miksi päätin tehdä aiheesta oikein leiskan, mutta toisaalta tämän leiskan aihe on asia jota olen monesti miettinyt ja ehkä siksi laitoin ajatuksen ihan paperillekin. Ehkä tässä on myös sitä, että tämä ruoalla leikkimisen "ymmärtäminen" on jotain niin erilaista kuin millainen noin muuten kasvattajana olen (tiedän olevani ns."rajat on rakkautta" -äiti) ja voihan olla että siksi olen näin pohtinut tätä toista puolta minussa. Menköön tämä nyt vaikka terapiaskräppäyksen piikkiin.
Paperit: Basic Grey, Daisy D´s
Musteet: Memento
Leikkurit: Martha Stewart
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Tämän vuoden leiskatusina
Olen törmäillyt muiden blogeissa niin paljon tähän vuoden 12 parasta leiskaa -aiheeseen, että pakkohan se on itsekin kyseiseen Veeruliirun haasteeseen osallistua :)
Tarkoitus oli laittaa tämä postaus siten että jokaisessa kuvassa on linkki kyseisen leiskan postaukseen, mutta koska oma terveys on nyt hieman pysäyttänyt viimepäivinä, laitan kuvat nyt näin ja sitten kun taas voin paremmin, lisäilen postaukseen linkit.. Samoin siirrän sen analyysiosion myöhemmäksi..
Leiskoja on vuoden aikana syntynyt 38 tosin aloitin vasta huhtikuusta koko leiskaharrastuksen ja monenlaista on ennättänyt vuoden aikaan tapahtua. En osaa edes arvella millaisiin lukemiin tänä vuonna päästään, mutta aion edelleen tehdä leiskoja ihan sen mukaan mitä ennätän enkä stressaa määrillä sen enempää. Taitaa olla kuitenkin taas noita "käsitöitä" luvassa ihan kiitettävästi muutenkin tulevalle vuodelle ;D
OT:
Joululomalla valmistuneita leiskoja olisi jo valmiina viitisen kappaletta, mutta laitan niitä tänne nyt pikkuhiljaa kunhan saan taas sen "kuvaa-siirrä koneelle- muokkaa kuvat- lataa bloggeriin- kirjoita tekstit- tappele taas bloggerin kanssa- julkaise" rumban käytyä läpi.
Nyt lähden nukkumaan, jonka mukavuuden totesin taas kun pari yötä valvottuani vihdoin viimeyönä sain nukuttua ensimmäisen yön melkein kokonaan heräilemättä. Takana oli koko päivä tutkimuksia Kysissä jonne eilen aamulla jouduin lähtemään keuhkoveritulppa epäilyn vuoksi kun pari päivää kotona kärvisteltyäni keuhkon alueen kivut yltyivät sellaisiksi että ainoa asento jossa kykenin hengittämään oli seisaaltaan. Istualtaan kärsi hengittää vain hyvin pinnallisesti ja jos makuulleen yritti asettua, henki salpautui aivan kokonaan ja kivut olivat kestämättömät. Tilannetta ei tietenkään helpota yhtään se, että liika kävely taas lisää supisteluja, mutta istualtaan ei vain pystynyt paria minuuttia pidempään hengittämään. Tutkimuksia tosiaan tehtiinkin sitten ihan joka lähtöön, sillä lääkärit eivät pystyneet sanomaan mikä minua vaivasi, joten käyttöön otettiin poissulku -taktiikka, eli suljettiin pois aina uusien verikokeiden ja tutkimusten perusteella mikä tauti ei ainakaan ole kyseessä. Illalla olo kuitenkin alkoi lähteä parempaan suuntaan (eli pystyin istumaan ja löysin myös tietyn asennon jossa pystyin olemaan kyljelläni pitkällään) ja sain lähteä viimein kotiin lääkereseptit kainalossa. Lääkärit eivät pystyneet sanomaan mikä oireet aiheutti, mutta totesivat, että takaisin on palattava heti jos olo yhtään huononee. Joten minä harrastan nyt lähinnä lepäilyä ja yritän päästä vielä ainakin kuukauden eteenpäin jolloin päästäisiin jo hyville viikoille vaikka vauva jo jostain syystä päättäisi sitten syntyä ennen aikojaan.. Lupasin kuitenkin jo synnärillä että palaan takaisin vasta aikaisintaan parin kuukauden päästä ja aion pitää lupaukseni ;)
Hyvää vuoden alkua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)