lauantai 25. helmikuuta 2012

Ompeluja.. Velourpuku


Ensimmäiseksi tämä vähän-joka-blogissa-ollut oloasu. Nuorin tarvitsi lisää pukuja edellisten velour-haalareiden kaveriksi, joten kokeilin tehdä tämmöisen ja mieluisen kaavan puuttuessa ne piti soveltaa itse. Tässä oman haasteensa toi kankaiden koko: molemmat olivat alle ½metrisiä ja jokainen kaavaosa oli mietittävä toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen verran täytyy myöntää että onnistuin huolellisesta tarkistelusta huolimatta leikkaamaan tietyt kaavat väärään langansuuntaan, mutta kangasta ei jäänyt niin paljoa että olisin voinut leikata osat uudelleen.. en kuitenkaan paljasta mitkä osat nämä ovat ;D


Velour on muuten ihan tosi vaikeaa kuvattavaa, otti kuvan mistä suunnasta tahansa, väri näyttää ihan erilaiselta eri kohdissa pukua vaikka sävy on ihan samanlainen. Tässäkin yksivärinen osio näyttää erilaiselta kuin tähtivelourin pohjalla oleva mutta kyllä ne samaa sävyä ovat.. Kuvassa muuten taito joka opittiin toissapäivänä: nyt seisotaan ilman tukea!

4 kommenttia:

  1. Aivan hurmaava puku! Ja kiva blogi löytyi täältä muutoinkin, sulla on tosi laadukkaita kuvia täällä, niistä tykkään erityisesti!

    VastaaPoista
  2. Tosi söpö! <3 Ja mielettömän hyvin kohdistettu vetskari! *peukut*

    VastaaPoista
  3. kiitos teille sanoistanne!

    Tiina: Minulle itselleni merkitsee tosi paljon tuollaiset pienetkin yksityiskohdat, joten lämmitti kovasti mieltä kun huomasit tuon vetskarin kohdistuksen :)

    Niinkuin joku joskus sanoikin, että vaate pitää olla niin hyvin tehty että sen voi pukea vaikka väärinpäin päälle ja tunnistan itseni tuosta niin täysin. Siksi esim. jaksan vaihtaa kaikkiin koneisiin langatkin kankaan mukaan, koska minulle merkitsee myös se nurja puoli.

    VastaaPoista