perjantai 8. toukokuuta 2009

Uutta villahousulankaa

Olen jo kauan suunnitellut kokeilevani värjäystä noilla kool-aid mehuväreillä joista on juttua vähintään joka toisessa käsityöaiheisessa blogissa. Sainkin hommattua lankaa ja noita värijauheitakin jo kuukausi sitten ja aloin odottamaan hetkeä jolloin ennättäisin projektin toteuttamaan. Tämä hetki koitti sitten eilen illalla kun ilmoitin muulle pesueelle että nyt äiti värjää lankoja. Siis äiti VÄRJÄÄ, se ei ollut ehdotus vaan toteamus. Joskus tuntuu että äidin oma aika tulee sitten eläkkeellä, kun lapsenlapsetkin ovat jo isoja. Joten nyt päätin että haluan nuo langat värjätä ja TÄNÄÄN.


Siispä asiaan, tästä lähdettiin:



Halusin jäljitellä liukuvärjäystä joten ensin testasin värien sointumista toisiinsa. Kun kokeilin kuinka kauniisti värisävyt sekoittuvat toisiinsa, totesin että tuo oranssi väri saa jäädä tästä värjäyserästä, se ei sekoittunut nätisti noihin toisiin väreihin.


Seuraavaksi vyyhdimme tytön kanssa langan tasaisemmin värjäytyvään muotoon ja laitoimme langan haaleaan veteen kostumaan. Seuraavaksi sekoittelimme mieluisen värisävyn ja kun olin kuullut että helpompaa on lisätä kuin ottaa pois, laitoimme väriä kattilaan aluksi varovasti. Lopulta kuitenkin käytimme tähän 100 g:aan lankaa yhden pussin Berry blue:ta ja 1½ pussia Lemon lime:ä.


Jostakin oli tarttunut mukaan sellainen muistikuva ohjeesta, että ihon kansa kosketuksiin tulevaa lankaa värjätessä vettä ei saa päästää kiehumaan, sillä se avaa villan kuidut eivätkä ne enää sulkeudu ja lanka menettää pehmoisuuttansa ja voi muuttua kutittavaksi ja minulle on hyvin tärkeätä että lanka tuntuu pehmoiselta kun puhutaan villavaippahousuista. Toinen ohje oli myös, että villa pitäisi lämmittää hyvin hitaasti, eli korkeintaan 20-30 asteen lämpötilanmuutos/5 minuuttia. Ja tässä ilmeisesti samat syyt taustalla, en varmaksi muista, mutta parempi olla varovainen kuin katua.. Joten aikaa tuohon värjäykseen sai kulumaan mukavasti mutta oli mukavaa vain kun sai tehtyä jotakin ihan rauhassa.


Liukuvärjäyksen toteutin siten, että laitoin langanpäädyt eri kattiloihin ja keskiosan jätin aluksi värjäämättä:

Kun päädyt olivat ennättäneet imeä väriä jonkun aikaa, kastelin keskiosaa vuoronperään kummassakin kattilassa kunnes väri oli mieluinen.

Seuraavaksi yhdistin langat samaan kattilaan, kun kaikki väri oli imeytynyt lankaan ja vesi oli kirkasta:

Koska tässä vaiheessa vesi ei vielä ollut tarpeeksi kuumaa, annoin lankojen muhia kattilassa, kunnes vesi oli kiehumispisteessä. Silloin otin kattilan pois liedeltä ja annoin veden jäähtyä omia aikojaan haaleaksi. Seuraavaksi huuhtelin langat hyvin haaleassa vedessä, eikä langasta lähtenyt yhtään väriä, joten oletan että väri kestää käsinpesun. Tämän jälkeen kuivasin langan vaakataossa kuivaksi.

Lopuksi kuvia langan lopullisesta värisävystä. Ensiksi lankojen päiden värisävyt vierekkäin:

Sekä värin vaihtumiskohta:

Lopuksi koko lankavyyhti:

Seuraava projekti olisikin sitten langan neulominen villavaippahousuiksi.

2 kommenttia:

  1. Tosi upean väristä lankaa sait värjättyä! Odotan mielenkiinnolla millaiset pöksyt tuosta tulee :).

    VastaaPoista
  2. Joo hienoa lankaa on. :) Pitäisköhän itsekin kokeilla tota kotona värjäystä.

    VastaaPoista